Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 8


Vuonna 2023 toimitettavien eduskuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikat

 

Keskusvaalilautakunta 15.11.2022 § 20

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 Seuraavat yleiset vaalit ovat eduskuntavaalit, jotka toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023.

 Eduskuntavaaleissa noudatetaan vaalilakia (714/1998). Vuonna 2019 toimitettujen eduskuntavaalien jälkeen vaalilakiin on tehty lukuisia muutoksia, mutta ne koskevat pääosin aluevaaleja. Eduskuntavaaleja koskevia muutoksia on tehty kolme: vaalipiirijaon muutos neljän kunnan osalta, varuskuntien määrääminen laitosäänestyspaikoiksi ja ennakkoäänten laskennan aloitusajan aikaistaminen.

 Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden koosta taikka asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto.

 Raahen kaupunginvaltuusto on 24.8.2020 § 53 jakanut kaupungin kuuteen äänestysalueeseen: Pääkirjasto, Koivuluoto, Lybecker, Saloinen, Pattijoki
ja Vihanti. Henkilöt, joita ei ole väestörekisterijärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuuluvat 1. äänestysalueeseen (Pääkirjasto).

 Kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät. Jokaisella äänestysalueella tulee olla kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Vaalipäivän äänestyspaikkoja määrättäessä kunnan tulee kiinnittää huomiota äänestyspaikan sijaintiin, äänestyspaikan puolueettomuteen, tilan sopivuuteen ja riittävään kokoon sekä esteettömyyteen.

 Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 13.1.2023 mennessä.

Esittelijä Hallintosihteeri

Päätösesitys Esitetään kaupunginhallitukselle, että määrätään vaalipäivän äänestyspaikat 2.4.2023 toimitettavissa eduskuntavaaleissa seuraavasti:

Äänestysalue, äänestyspaikka  
1, Pääkirjasto, Rantakatu 45, Raahe  
2, Koivuluodon koulu (Kummatin toimipiste), Kummatinkatu 5, Raahe       3, Antinkankaan koulu, Isoholmintie 6, Raahe              
4, Saloisten koulu, Kisatie 2, Saloinen
5, Pattasten koulu, Rännärintie 3, Pattijoki  
6, Vihannin yhtenäiskoulu, Yläkouluntie 6, Vihanti   

Todetaan, että äänestyspaikat ovat avoinna varsinaisena vaalipäivänä klo 9.00 - 20.00

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginhallitus 21.11.2022 § 445

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Määrätään vaalipäivän äänestyspaikat 2.4.2023 toimitettavissa eduskuntavaaleissa seuraavasti:

Äänestysalue, äänestyspaikka  
1, Pääkirjasto, Rantakatu 45, Raahe  
2, Koivuluodon koulu (Kummatin toimipiste), Kummatinkatu 5, Raahe      
3, Antinkankaan koulu, Isoholmintie 6, Raahe  
4, Saloisten koulu, Kisatie 2, Saloinen
5, Pattasten koulu, Rännärintie 3, Pattijoki  
6, Vihannin yhtenäiskoulu, Yläkouluntie 6, Vihanti   

Todetaan, että äänestyspaikat ovat avoinna varsinaisena vaalipäivänä klo 9.00 - 20.00

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintosihteeri Leena Räsänen esitteli asiaa kokouksessa.

 

Keskusvaalilautakunta 14.02.2023 § 8

  

930/00.00.00/2022  

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

Esittelijä Hallintosihteeri

Päätösesitys Merkitään tiedoksi kaupunginhallituksen päätös asiassa.

Päätös Hyväksyi esityksen.