Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 7


Raahen kaupungin kesärekrynuorten palkan tarkistaminen

 

Henkilöstöjaosto 25.01.2023 § 7

  

78/01.02.01/2023  

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlin

 Raahen kaupungin kesärekryn kautta palkattujen nuorten palkkaus on ollut viimeisinä vuosina noin 360 euroa lomakorvauksineen. Palkkaus on määräytynyt KVTES II luvun 3 § 2 momentin mukaisesti, josta on muodostunut vähimmäispalkka kahden viikon ajalla tehdystä 60 tunnin työstä.

 Tehdyn kartoituksen perusteella lähialueen kunnat ja Raahen seurakunta maksavat työllistämilleen kesätyöntekijöille palkkaa kahden viikon työstä 400-500 euroa. Edellä mainittuun vertailuun vedoten, Raahen kaupungin työllistämät nuoret eivät ole yhdenvertaisessa asemassa.

 Esitetään, että kaupungin kesärekryn kautta palkattavien nuorten palkkaus nostetaan 450 euroon lomakorvauksineen.

 Yllä mainitun korotuksen kautta jalkautetaan Raahen kaupunkitrategiaa käytäntöön, jossa yhtenä osatekijänä ovat lapset ja nuoret, sekä teemme kaupungistamme halutun työnantajan.

 Asiaa esittelee henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlin

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Sarlin Seppo

Päätösesitys Hyväksytään kaupungin palkkaamien kesärekrynuorten palkkauksen korottaminen 450 euroon lomakorvauksineen kahden viikon ajalla tehdystä 60 tunnin työstä.

Päätös Keskustelun kuluessa henkilöstöpäällikkö muutti päätösesitystään. Hyväksytään kaupungin palkkaamien kesärekrynuorten palkkauksen korottaminen 400 euroon lomakorvauksineen kahden viikon ajalla tehdystä 60 tunnin työstä edellyttäen, että palkattavien kesärekrynuorten määrä ei muutu. Tarkistetaan vuosittain talousarvion laatimisen yhteydessä kesärekrynuorten palkka.