Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 7



Hallintosääntö

 

Kaupunginhallitus 23.01.2023 § 6

 

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Kunnallinen päätöksenteko perustuu kuntalakiin ja kunnan hallintosäännön määräyksiin. Kuntalain 12 luku sisältää säännökset kunnan päätöksenteko- ja hallintomenettelystä. Valtuuston kokoontumisesta ovat määritelty kuntalaissa, mutta muiden toimielinten kohdalla kokousmenettely perustuu pääosin hallintosäännön määräyksiin.

 Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. Jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämiseen, päätöksentekoon ja hallintomenettelyyn liittyvistä asioista ja valtuuston toimintaan liittyvistä asioista. Hallintosäännössä voidaan antaa myös muitakin määräyksiä, kuin kuntalain 90 §:ssä mainittuja, kunhan ne eivät ole lainvastaisia.

  Hallintosäännöllä annetaan tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta. Hallintosäännöllä valtuusto siirtää päätösvaltaansa kaupungin muille toimielimille, luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Samalla valtuusto voi antaa viranomaiselle oikeuden siirtää toimivaltaa edelleen. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä.

  Hallintosääntöä päivitetään tarpeen mukaisesti.

Liitteet Hallintosääntö, luonnos 16.1.2023
Hallintosääntö, luonnos 16.1.2023, muutokset merkitty

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Hyväksytään hallintosääntö ja esitetään se edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintojohtaja Matti Bergman esitteli asiaa kokouksessa.

 

Kaupunginvaltuusto 30.01.2023 § 7  

760/00.01.01/2021  

Liite Hallintosääntö, luonnos 16.1.2023

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Hyväksytään hallintosääntö.

Päätös Keskustelun kuluessa Seppo Sorvari esitti, että 29 § kohta 9 ja 30 § kohta 4 muutetaan siten, että investointiohjelman osalta valtuutusraja on 150 000 euroa. Anu Mattila kannatti Seppo Sorvarin esitystä.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin teknisen tauon ajaksi klo 18.58- 19.08.

Tauon jälkeen Seppo Sorvari veti esityksensä pois.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen asiassa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Keskustan ryhmäpuheenvuoron asiassa käytti Kristiina Mutka-Leinonen. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron asiassa käytti Jani Eteläaho. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintojohtaja Matti Bergman esitteli asiaa kokouksessa.