Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 01.03.2023/Pykälä 42



Arvio riskeistä ja selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä rakennetun ympäristön lautakunnan toimialalla vuonna 2022

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 01.03.2023 § 42

  

96/00.01.02/2023  

Valmistelija Tekninen johtaja Jarkko Vimpari

 Kaupunginhallitus on vuosittain velvollinen antamaan toimintakertomuksessa arvion merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja toimenpiteistä havaittujen puutteiden korjaamiseksi sekä konsernivalvonnasta.

Hallituksen selonteko perustuu sen alaisten toimielinten ja konserniyhteisöjen laatimiin selontekoihin, joten jokainen Raahen kaupungin tilivelvollinen toimielin ja tytäryhteistö tekevät osana toimintakertomustaan sisäisen valvonnan selonteon toimialaltaan. Selonteossa tulee kuvata sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen, valvonnassa havaitut puutteet sekä toimenpiteet niiden korjaamiseksi.

Liitteet Raahen kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan järjestämisen perusteet 1.10.2014
Arvio riskeistä ja selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä v. 2022 / Rakennetun ympäristön lautakunta
 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Merkitään tiedoksi annettu selvitys.

Lähetetään selvitys taloussihteerille liitettäväksi toimintakertomukseen.

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Lähetetään selonteko taloussihteerille liitettäväksi toimintakertomukseen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Juha Arola poistui tämän asian käsittelyn aikana klo 18.24. Tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 18.23 - 18.38. Toni Ojala saapui tauon aikana klo 18.32.