Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 24


Tilannekatsaus Raahen säännösteltyjen vesien kehittämishankkeesta

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 01.02.2023 § 24

  

76/11.05.03/2023  

Valmistelija Johtava ympäristötarkastaja Aino Alatalo

 Raahen terästehtaan vedenottoa varten on 1960-luvun alussa tehty vesistöjärjestely, jossa Piehinginjoen, Pattijoen ja Haapajoen vedet on ohjattu tehtaan käyttöön. Tätä varten on rakennettu Haapajärven tekoallas sekä padottu merestä Siniluodonlahti ja Kuljunlahti, jotka toimivat varastoaltaina.

 Vesistöjärjestelyyn ja vedenkäyttöön liittyviä lupia ja kunnossapitovastuita on tällä hetkellä sekä valtiolla, Raahen kaupungilla että SSAB:lla. Järjestely on parantanut alueen tulvasuojelua, mutta toisaalta aiheuttanut mittavia muutoksia vesiluonnolle. Terästehtaan vedentarve on vuosikymmenten saatossa pienentynyt ja kierrätys lisääntynyt. Jatkossa vesistöjen säännöstelyssä on mahdollista ottaa aiempaa paremmin huomioon mm. vesistöjen tila ja virkistyskäyttö.

 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Raahen kaupunki ja SSAB Europe Oy tekivät vuosi sitten Raahen säännösteltyjen vesien tilan parantamista koskevan yhteistyösopimuksen. Sopimusosapuolet laativat vuosittain toimenpideohjelman, jossa sovitaan toimenpiteiden aikataulu, vastuut ja rahoitus. Vuoden 2022 toimenpiteinä on mm. laadittu uusi väliaikainen säännöstelyohje sekä selvitetty Haapajoen ja Pattijoen uomien vetokykyä.

 Hankkeen ulkopuolella on tehty yhteistyössä 2022 Piehinginjoen jokiuoman kalataloudellinen kunnostustarvekartoitus sekä säännöstelypadon kalatien toimivuuden selvittäminen. Kunnostustarvekartoitus ja sen tulokset toimivat erikseen laadittavan, yksityiskohtaisemman kunnostussuunnitelman pohjana.

 Valmistuneet raportit löytyvät netistä: https://www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa/raahen-vesien-saannostelyn-kehittaminen

  Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Merkitään tiedoksi esittely toteutuneista vesistöhankkeista.

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Aino Alatalo poistui tämän asia käsittelyn jälkeen klo 18.30.