Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontajaosto
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 7


Lupa- ja valvontajaostolle saapuneet kirjelmät

 

Lupa- ja valvontajaosto 01.02.2023 § 7

  

79/10.03.00/2023  

Valmistelija Johtava rakennustarkastaja Arola Juha

Rakennuslupiin jätettiin oikaisuvaatimus 15.12.2022. Oikaisuvaatimuksen yhteydessä jätettiin tiedoksi neljä kirjelmää, jotka ovat liitteenä.

  1. Ensimmäisessä kirjeessä on taustatietoa ----------- tekemästä ------------, jota ei ole huomioitu ollenkaan, vaikka -------- palkittiin. "Palkintoa nauttii väärät henkilöt". Lisäksi kirjeessä on vanhoja käsittelypyyntöjä.
  2. Toisessa kirjeessä ----------- saattaa tiedoksi, että on tehnyt kantelun valtionkonttorille oikeusaputuomarista, kun asia ei ----------- huomautuksista huolimatta etene. Käsiteltävänä asiana on tie-, riista-aita- ja oja-asioita.
  3. Kolmannessa kirjeessä ----------- kertoo mihin asioihin on haettu poliisitutkinta ja esittelee keskeneräisiä asioita.
  4. Neljännessä kirjeessä ----------- kertoo, että maaseutuasiamiehen asia on jäänyt hoitamatta. Liitteissä on silti syyttäjänviraston päätös jättää syyte nostamatta, koska asiassa ei ole näyttöä rikoksesta.

Liitteet tiedoksi 1-4.

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Arola Juha

Päätösesitys Lupa- ja valvontajaosto toteaa, että kyseiset asiat eivät kuulu jaoston toimivaltaan.

Päätös Hyväksyi esityksen.