Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 23



 

Valtuustoaloite / Lapaluodon kaavoittaminen, valtuutettu Viljo Lehmusketo

 

Kehittämislautakunta 19.01.2022 § 8

 

 

 

Valmistelija kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 

 Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalon vastaus valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloitteeseen / Lapaluodon kaavoittaminen

 

 Valtuutettu Viljo Lehmusketo esittää valtuustoaloitteessaan 26.10.2021, että Lapaluodon alue kaavoitettaisiin pikaisesti. 

 

 Lapaluodon asemakaavoitus on ollut kaavoitusohjelmassa vuodesta 2018. Alue on maakunnallisesti arvokas alue ja sinne tullaan tulevaisuudessa laatimaan nk. suojeluasemakaava. Kaavoituksen resursseista ja työjärjestyksestä johtuen suojeluasemakaavojen laatiminen on mahdollista yksi kerrallaan, parhaillaan työnalla on Vanhan kaupungin suojeluasemakaava.

 

 Vanhentuneita ja alueiden suojelun turvaavia asemakaavoja on kunnan alueella voimassa myös maakunnallisesti arvokkailla Velkaperällä (voimassaoleva asemakaava vuodelta 1930) ja Miljoonaperällä (voimassaoleva asemakaava vuodelta 1930). Lisäksi myös Lampinsaaren valtakunnallisesti arvokkaalle kyläalueelle tulisi laatia asemakaava, alueella ei ole voimassa asemakaavaa.

 

 Tällä hetkellä kulttuuriarvoiltaan tärkeistä asuinalueista suurin suunnittelupaine on ydinkeskustan läheisyydessä olevilla, maa-kunnallisesti arvokkailla Velkaperän ja Miljoonaperän alueilla.

 

 Toistaiseksi Lapaluodon rakentamiseen liittyvät kysymykset on pystytty ratkaisemaan pääosin sujuvasti suunnittelutarveratkaisuilla. Lapaluodon alueen asemakaavan tarve on ilmeinen ja tunnistettu kaavoituksessa, mutta resurssista johtuen on vaikea arvioida, missä vaiheessa asemakaavan laatiminen voidaan aloittaa.

 

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

 

Päätösesitys Kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

merkitsee kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalon vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi

saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi 

toteaa asian loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Kaupunginhallitus 07.02.2022 § 56

 

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 

Liite Valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloite 26.10.2021

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalon valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Kaupunginvaltuusto 28.02.2022 § 23

  

900/00.01.04/2021  

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 

 Annetaan valtuustoaloitteeseen kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalon valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.