Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 31


 

Valtuustoaloite / Matkapuhelimien käyttö koulupäivänä, valtuutettu Anu Mattila

 

Kaupunginhallitus 21.02.2022 § 91

 

 

 

Valmistelija Opetuksen vastuurehtori Anne-Maria Tokola ja opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haarala

 

 Valtuutettu Anu Mattilan valtuustoaloite 13.12.2021:

 

 Oppilaiden matkapuhelinten käyttö koulupäivänä aiheuttaa tutkitusti levottomuutta niin oppituntien kuin välituntienkin aikana. Helsingin sanomien artikkelissa kerrottiin koulunkäynnin rauhoittumisesta, kun kaksi vuotta sitten osassa kouluja kännyköiden käyttö kiellettiin.

 

 Kännyköiden käyttö häiritsee kanssakäymistä välituntien aikana ja varsinkin pienimmillä oppilailla se vie aikaa leikeistä. Keskustelut ja sosiaaliset kontaktit ovat lisääntyneet oppilaiden kesken ja tuntien opiskelu ilmapiiri on rauhoittunut kännykän käytön rajoittamisen myötä.

 

 Olisiko aika palata yhteisiin harrastetoimintoihin välitunneilla ja jättää kännykät vaikka kotiinkin koulupäivän ajaksi?

 

 Raahen Perussuomalaiset esittävät, että Raahen alueen kouluihin otetaan käyttöön kännykkäparkit koko koulupäivän ajaksi ja selvitetään, miten voidaan toteuttaa puhelinten käyttö kieltoa järkevällä tavalla koulupäivän aikana.

 

 Samalla toivomme oheistusta myös kouluissa ja päiväkodeissa työskenteleville henkilöille kännykän käyttöön työaikana. On hankala perustella lapsille ja nuorille kännykän käytön rajoittamista, jos työpaikan aikuiset eivät näytä esimerkkiä omalla käytöksellään.

 

 Esitämme Raahen alueen koulujen muuttamista kännykkävapaiksi oppisalueiksi.

 

 Opetuksen vastuurehtori Anne-Maria Tokolan ja opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haaralan vastaus 16.2.2022:

 

 Valtuutettu Anu Mattila ja Raahen Perussuomalaisten valtuustoryhmä ovat tehneet esityksen kännykkäparkeista Raahen alueen kouluihin koko koulupäivien ajaksi. Samalla he pyytävät selvittämään, miten voidaan toteuttaa puhelinten käyttökielto koulupäivän aikana sekä toivovat ohjeistusta koulujen ja varhaiskasvatuksen henkilökunnalle puhelimien käytöstä.

 

 On totta, että joiltakin osin kännykän käyttö on tuonut levottomuutta koulupäiviin erityisesti sellaisten lasten ja nuorten osalta, joille puhelimen käyttö on poikkeuksellisen, jopa häiritsevän tärkeää. Valtaosalla oppilaita kännykän käyttö on kuitenkin täysin hallinnassa ja koulupäivien aikana noudatetaan koulun järjestyssääntöjä, joissa pystytään kännykän käytölle asettamaan reunaehdot.

 

 Opetushallitus on vuonna 2017 julkaissut laajan ohjeistuksen tietokoneen, kännykän ja muiden mobiililaitteiden käyttöön liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista koulussa.

 

 Tämän julkaisun ohjeistuksessa mainitaan seuraavasti:

 

 Järjestyssäännöissä voidaan määrätä koulun tietokoneiden, matkapuhelinten ja muiden mobiililaitteiden, internetin ja koulun tietoverkon käytöstä sekä oppilaan omien laitteiden käytöstä oppituntien tai muun opetussuunnitelman mukaisen opetuksen aikana. Järjestyssäännöissä voidaan todeta hyvien tapojen mukaisesta käyttäytymisestä, kuten toisten huomioon ottamisesta, työ- ja opiskelurauhan edistämisestä ja kunnioittamisesta, tervehtimisestä sekä ohjeiden noudattamisesta.

 

 Koulun järjestyssäännöissä ei voida kokonaan kieltää mobiililaitteiden tuomista kouluun, mutta järjestyssäännöillä voidaan rajoittaa mobiililaitteiden käyttöä opetuksen aikana. Järjestyssäännöissä voidaan kieltää mobiililaitteen opetusta tai oppimista häiritsevä käyttö oppitunnilla. Koulu voi edellyttää, että mobiililaite on häiriötä aiheuttamattomassa tilassa opetuksen aikana. Häiriötä aiheuttamattomalla tilalla tarkoitetaan, että laite on äänettömällä sekä värinä-, valo- ja muut toiminnot on asetettu pois käytöstä. Opetusta häiritsevänä voidaan kieltää myös kuvan ja äänen lähettäminen suoratoistona (ns. livestream) oppitunnilta ilman opetukseen liittyvää syytä.

 

 Myöhemmin samassa julkaisussa:

 

 Välitunneilla mobiililaitteen käyttöä ei voida kokonaan kieltää, mutta silloinkin kiusaamiseen sekä häiritsevään tai muuhun epäasialliseen käyttöön koulun tulee puuttua. Koulu voi suosittaa, että välitunnilla liikutaan ja tehdään jotain muuta kuin käytetään mobiililaitetta. Toisaalta laitteen käytöllä voidaan myös edistää välituntiliikuntaa. Opetussuunnitelma kannustaa ja velvoittaakin käyttämään tietoteknisiä välineitä opetuksessa. Samoin liikunnan lisääminen, niin oppitunneilla kuin välitunneillakin, on opetussuunnitelman tavoitteena.

 

 Koulujen järjestyssäännöt ja lukuvuosisuunnitelman kirjaukset on laadittu OPH:n ohjeistuksen mukaisesti. Järjestyssäännöt päivitetään vuosittain yhteistyössä koulun henkilökunnan, vanhempainyhdistyksen ja oppilaskunnan hallituksen kesken ja ne hyväksytään tulevaisuuslautakunnassa osana koulujen lukuvuosisuunnitelmia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen opetuksen vastuurehtori Anne-Maria Tokolan ja opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haaralan valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Kaupunginvaltuusto 28.02.2022 § 31

  

1161/00.01.04/2021  

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 

 Annetaan valtuustoaloitteeseen opetuksen vastuurehtori Anne-Maria Tokolan ja opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haaralan valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.