Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 22.02.2022/Pykälä 21



 

Lausunto Pohjois-Pohjanmaan kulttuurin kehittämisohjelmaan 2022-2030

 

Tulevaisuuslautakunta 22.02.2022 § 21

  

45/12.03.00/2022  

 

Valmistelija Kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossi

 

 Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on pyytänyt Raahen kaupungin lausuntoa Pohjois-Pohjanmaan kulttuurin kehittämisohjelmasta 2022-2030.

 

 Kehittämisohjelma käsittelee kulttuurin ja taiteen merkitystä kiitettävän monipuolisesti: niin sivistyksen, hyvinvoinnin, elinkeinojen kuin lumovoimankin näkökulmista. Erityisen tärkeää on kulttuurin nostaminen aluekehittämisen välineeksi, mihin liittyy keskeisesti myös Oulun kaupungin saama Euroopan kulttuuripääkaupunkistatus vuodelle 2026. Oulu2026-hankkeeseen on sitoutunut myös Raahen kaupunki maakunnan kaikkien kuntien kanssa.

 

 Ohjelma huomioi tärkeällä tavalla keskeisen ongelman kulttuurin epätasa-arvoisesta saatavuudesta sekä resurssipulasta. Erityisen huolestuttavaa on, että lakisääteistä kulttuuritehtävää hoidetaan maakunnassa maan keskiarvon alle jäävillä resursseilla. Kirjastolaitoksen ja kansalaisopistoverkoston merkitys keskeisinä alueellisina kulttuuritoimijoina tunnustetaan ohjelmassa ansaitusti. Myös musiikkiopistojen verkosto on luettavissa tähän kategoriaan.

 

 Kulttuuriohjelman tavoitteet ovat monipuoliset ja listaus keinoista niiden saavuttamiseen laajasti ajateltu. Toimenpide-ehdotukset itsessään antavat hyviä näkökulmia kunnille pohtia oman kulttuuritoimintansa tilannetta ja kehittämisen kohteita. Tässä yhteydessä on hyvä huomioida, että Pohjois-Pohjanmaan liitto sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 190.000 euron avustuksen kuntien kulttuuritoiminnan kehittämistehtäviin 2022-2023 hankkeella "Kulttuurikenno: Kuntien kulttuuritoiminnan alueellinen kehittämistehtävä Pohjois-Pohjanmaalla." Raahen kaupunki on mukana edellä mainitussa hankkeessa, ja se on hyvä työkalu ja käynnistäjä kulttuuriohjelman konkreettisessa toimeenpanossa.

 

Liitteet Lausuntopyyntö Pohjois-Pohjanmaan kulttuurin kehittämisohjelmasta 2022 -2030

 Pohjois-Pohjanmaan kulttuurin kehittämisohjelma 2022 - 2033

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Haarala Kati

 

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta toteaa, että Pohjois-Pohjanmaan kulttuurin kehittämisohjelma 2022-2030 on huolellisesti ja monipuolisesti valmisteltu ja toteaa, että siihen ei ole tarpeen tehdä muutoksia.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.


Samuli Äijälä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.00.