Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 69



 

Raahen kaupungin lausunto Raahen Nikkarinkaarron tuulivoimahankkeen laajennuksen YVA-menettelyn tarpeesta

 

Kaupunginhallitus 21.02.2022 § 69

  

158/11.00.00/2022  

 

Valmistelija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén

 

 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen lausuntopyyntö 4.2.2022:

 

 Lausuntopyyntö YVA-menettelyn tarpeesta Raahen Nikkarinkaarron tuulivoimahankkeen laajennukselle, enintään viisi uutta tuulivoimalaa.

 

 Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus pyytää lausuntoanne 1.3.2022 mennessä Suomen Hyötytuuli Oy:n tuulivoimahankkeen YVA-yksittäistapauspäätöstä varten.

 

 Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee Nikkarinkaarron tuulipuiston laajennusta Raahessa enintään viidellä tuulivoimalalla. Alue sijoittuu vaihemaakuntakaavan tuulivoimaloiden alueelle (tv-1 330). Sekä Nikkarinkaarron tuulipuisto sekä nyt suunnitteilla oleva laajennusalue ovat olleet mukana vuoden 2013 Raahen itäisten tuulivoimapuistojen ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä ja Pitkäsnevan Natura-arvioinnissa, jolloin ne arvioitiin tuulivoimalle sopiviksi alueiksi.

 

 YVA-lain (252/2017) päivetyn liitteen 1 (126/2019) hankeluettelon mukaan YVA-menettelyä sovelletaan tuulivoimalahankkeisiin, joissa laitosten määrä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho on vähintään 45 megawattia. Suomen Hyötytuuli Oy on esittänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle 31.1.2022 YVA-lain mukaisen tarveharkintapyynnön. Tarve-harkintapyynnön täydennetty aineisto toimitettiin ELY-keskukselle 4.2.2022.

 

 YVA-menettelyä sovelletaan yksittäistapauksissa hankkeeseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, YVAL:n tarkoittamiin hankkeisiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia. Ennen YVA-menettelyn soveltamista yksittäistapauksessa koskevan päätöksen tekemistä, on arviointimenettelyn tarpeesta kuultava asianomaisia viranomaisia. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus tekee asiassa päätöksen lausunnot saatuaan.

 

 Kunnissa lausuntopyyntö pyydetään toimittamaan kaavoituksesta ja rakennusluvista vastaaville tahoille sekä kunnan ympäristöviranomaiselle.

 

 Vain viranomaiskäyttöön tarkoitetut selvityksen osat (metso, muuttohaukka, maakotka, susi) saa pyydettäessä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta allekirjoittaneelta.

 

 Lausunnot pyydetään toimittamaan osoitteeseen: kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi sähköpostin aiheella: POPELY/367/2022.

 

 Ympäristöasiantuntija Saara-Kaisa Konttori

 Luonto ja alueidenkäyttö -yksikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 Esitys Raahen kaupunginhallituksen lausunnoksi:

 

 Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee Raahen Nikkarinkaarron tuulivoima- puiston laajennusta nykyisen tuulivoima-alueen pohjoispuolelle.

 

 YVA-soveltamispäätöstä haetaan toteutusvaihtoehdolle, jossa Nikkarinkaarron pohjoispuolen laajennusalueelle toteutettavien voimaloiden lukumäärä olisi yhteensä 5 kpl, voimaloiden korkeuden ollessa enintään 310 m (napakorkeus 225 m, roottori 170m). Voimaloiden nimellisteho olisi enintään 8,5 MW.

 

 Laajennusalue on sisältynyt vuoden 2013 Raahen itäisten tuulivoimapuistojen YVA-menettelyyn, ja osana vuoden 2013 Natura-arviointia (FCG 2013b). Molemmissa alue on todettu tuulivoimatuotannolle soveltuvaksi. Laajennusalue on lisäksi voimassa olevan maakuntakaavan mukainen ja toteuttaa Pohjois-Pohjanmaan voimassa olevaa maakuntakaavaa tuulivoimaloille osoitetun alueen osalta.

 

 Raahen kaupunginhallitus esittää, että Suomen Hyötytuuli Oy:n Raahen Nikkarinkaarron tuulivoimapuiston laajennushankkeessa ei ole liiteasiakirjoissa kuvatun perusteella tarvetta uudelle ympäristövaikutusten arviointimenettelylle. Tuulivoimaloita esitetään rakennettavaksi 5 kpl nykyisen tuulivoima-alueen pohjoispuolelle, maakuntakaavan mukaiselle alueelle.

 

 Hankesuunnitelman toteuttaminen ei arviointien mukaan todennäköisesti aiheuta laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, merkittäviä ympäristövaikutuksia. Ympäristövaikutukset olisivat liiteasiakirjojen kuvausten perusteella jopa vähäisemmät suhteessa edeltävää vuoden 2013 ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, toteutettavien tuulivoimaloiden lukumäärän ollessa aiemmin arvioitua vähäisempi.

 

 Voimaloiden pienemmästä lukumäärästä huolimatta, vuosittainen tuotettava uusiutuva energiamäärä kasvaisi korkeampien voimaloiden myötä.

 

 Mallinnusten perusteella ulkomelutasot alueen loma-asuntojen ja asuinrakennusten kohdilla jäävät alle valtioneuvoston ohjearvojen. Myös matalataajuisen melun tasot pysyvät kaikkien rakennusten kohdalla asumisterveysasetuksessa asetettujen arvojen alapuolella. Välkemallinnuksen mukaan vuotuinen välkevaikutus jää alle 8 tunnin ohjearvon lähikiinteistöillä. Päiväkohtainen välkeaika alittaa todellisessa tilanteessa 30 minuutin ohjearvon alueen kaikkien asuin/lomarakennusten kohdalla.

 

 Hankkeiden sähkönsiirto on suunniteltu toteutettavaksi kokonaan maakaapelilla lähimmälle sähköasemalle, jolloin uutta ilmajohtoa ei tehdä.

 

 Hankkeen toteuttamisen ja rakentamisen edellytyksenä on tuulivoimarakentamista ohjaavan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen osayleiskaavan laatiminen.

 

 Uudelle YVA-menettelylle ei tehtyjen selvitysten perusteella katsota olevan soveltamistarvetta.

 

 Kaavasuunnittelija Mathias Holmén esittelee asiaa kaupunginhallitukselle kokouksessa.

 

Liitteet Lausuntopyyntö (sähköposti) POPELY 4.2.2022

 YVA-menettelyn soveltaminen - Nikkarinkaarron laajennus

 Liite 1. Nikkarinkaarron laajennuksen melu-, välke- ja maisemavaikutusten arviointi

 Liite 1.1 Melumallinnuksen lähtötietojen yhteenveto

 Liite 1.2 Meluvaikutuskartta muokattu

 Liite 1.3 Välkevaikutusten kartat

 Liite 1.4 Näkemäalueanalyysin kartat

 Liite 1.5 Valokuvasovitteet

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Annetaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle kaavasuunnittelija Mathias Holménin valmistelema lausunto Suomen Hyötytuuli Oy:n tuulivoimahankkeen YVA-yksittäistapauspäätöstä varten.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Mathias Holmén saapui kokoukseen klo 18.50, ja esitteli asiaa kokouksessa.