Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 87


 

Valtuustoaloite / Ulkoliikuntapaikat ja latulanojen hankinta, valtuutettu Anu Mattila

 

Kaupunginhallitus 21.02.2022 § 87

  

1160/00.01.04/2021  

 

Valmistelija Liikuntapaikkaesimies Aki Huhtala

 

 Valtuutettu Anu Mattilan valtuustoaloite 13.12.2021:

 

 Ikävä kyllä tulossa näyttää olevan korona talvi ja siksi onkin tärkeää että kaupunki mahdollistaa ulkoliikuntapaikkojen käytön koko alueellaan.

 

 Ulkojäiden jäädyttäminen ja latujen tekeminen kaupunkialueelle sekä kylille tehostetusti yhteistyössä kylätoimikuntien kanssa.

 

 Latujen ja jääalueiden sekä mäenlaskupaikkojen valaisu tuntuu olevan asukkailta tulevan palautteen mukaan joka vuotinen ongelma. Esimerkiksi Kyöpelinvuorella laskee monen ikäisiä otsalamput päässä koska valot eivät pala edes klo 18 asti illalla. Sama ongelma on Saloisten jääkiekko kaukalon valaisu esimerkiksi lauantaisin alajään valot sammuvat klo 17. Valaisu olisi mahdollista hoitaa ajastuksella kuten monessa kohteessa jo toimitaankin, myös liikuntapaikkojen läheisyydessä asuvat asukkaat on otettava huomioon valaistusta suunnitellessa.

 

 Esitän että kaupunki tekisi linjauksen jotta jokaisessa ulkoliikunta paikassa valot palaisivat arkisin vähintäänkin klo 20 ja viikonloppuisin klo 19 asti.

 

 Lisäksi ehdotan latulanojen ostamista varikolle, lanojen lainaamista varten asukkaille jotta voidaan helpottaa latujen vetämistä talkootyönä. Latulanojen lainaamisesta on hyviä kokemuksia lähikunnasta Pyhäjoelta.

 

 Liikuntapaikkaesimies Aki Huhtalan vastaus 20.1.2022:

 

 Anu Mattila esittää valtuustoaloitteessaan 13.12.2021 että Kyöpelinvuorella, Saloisten kaukalolla ja kaikissa muissa liikuntapaikoissa valot palaisivat arkisin klo 20 asti ja viikonloppuisin klo 19 asti. Lisäksi esitetään latulanojen ostamista varikolle, josta niitä voidaan lainata kuntalaisille.

 

 Kyöpelinvuoren valaistus on saman hämärä-/aikakytkimen takana kuin vieressä oleva ulkoilureitti. Valot mäessa ovat päällä samanaikaisesti kuin reitillä, talvisin klo 21 asti. Erillinen ratkaisu on mahdollinen, mutta kustannuksiltaan suhteettoman iso ja kallis toteutettavaksi yhden valaisimen takia.

 

 Saloisten kaukalon valaistuksesta on aikoinaan sovittu kaupungin ja viereisten asuinkiinteistöjen kanssa, että valot kaukalolla sammutetaan viikonloppuisin klo 17. Tämä on tehty siitä syystä, että kaukalolla on ilmennyt paljon ilkivaltaa ja häiriökäyttäytymistä. Mutta Saloisten kenttä on yksi suosituimmista luistelu-alueista, joten on perusteltua, että valot palavat sielläkin (kuten muillakin kaukaloilla) klo 21 asti.

 

 Kaukaloilla ja ulkoilureiteillä hiihtokaudella valot palavat klo 21 asti, joten esityksessä mainittu klo 20 toteutuu jo nyt.

 

 Latuhöylien hankinta selvitetään. Yksi latuhöylä maksaa n. 200-400 € (malli, joita voi ilman suurempaa vaivaa siirtää peräkärryllä). Käyttötalouden määrärahoissa ei tilaa hankinnalle ole, ja tästä hankinnasta pitää keskustella erikseen. Varikon henkilökunnan tulee myös käydä keskustelu käytännön toimista ja varastoinnista. 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen liikuntapaikkaesimies Aki Huhtalan valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.