Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 57


Liite 7 Valtuustoaloite Palonkylän alueen kaavoitus uudistaminen

 

Valtuustoaloite / Palonkylä alueen kaavoitus uudistaminen, valtuutettu Viljo Lehmusketo

 

Kehittämislautakunta 19.01.2022 § 9

 

 

 

Valmistelija kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 

 Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalon vastaus valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloitteeseen / Palonkylä alueen kaavoitus uudistaminen.

 

 Valtuutettu Viljo Lehmusketo esittää valtuustoaloitteessaan 24.5.2021, että kaupunginhallitus käynnistää Palonkylän kaavoituksen uudistamisen. 

 

 Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2022 työohjelmassa (KeLa 14.12.2021 § 161, KH 10.1.2022 § 6), että Palonkylän länsiosan liikennejärjestelyt tullaan asemakaavoittamaan. Suunnittelun tavoitteena on ajanmukaistaa vanhentunut asemakaava voimassa olevan yleiskaavan mukaisesti. Asemakaavan tavoitteena on parantaa Raahen kaupungin sisäisiä liikennejärjestelyitä suunnittelualueella. Osallistumis- ja arvioin-tisuunnitelmassa esitetään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu. Suun-nittelualue- ja aikataulu tarkentuvat suunnittelun edetessä.

 

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

 

Päätösesitys Kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

merkitsee kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalon vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi

saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi

toteaa asian loppuun käsitellyksi

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Kaupunginhallitus 07.02.2022 § 57

  

49/00.01.04/2022  

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 

Liite Valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloite 24.5.2021

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalon valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.