Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 8


 

Varhaiskasvatuspalveluiden virka- ja toiminimikemuutokset

 

Tulevaisuuslautakunta 25.01.2022 § 8

  

82/01.00.01/2022  

 

Valmistelija Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Stark.

 

 Raahen varhaiskasvatuspalveluissa on varhaiserityisopettajan nimikkeellä olevia viranhaltijoita. Virkanimike ei vastaa varhaiskasvatuslaissa käytettyä nimikettä, laissa käytetään nimikettä varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Selkeyden vuoksi on muutetaan virkanimikkeet varhaiskasvatuksen eritysopettajaksi virkanimikkeiksi. Nimekemuutoksella ei ole kustannusvaikutuksia.

 

 Raahen varhaiskasvatuspalveluissa on käytössä AAC-ohjaajan toiminimike. AAC-ohjaajan työ on tukea ja mahdollistaa omalta osaltaan erilaisten kommunikaatiotapojen käyttöä lasten kasvun ja kehityksen tueksi. AAC-ohjaaja nimike ei kuvaa perheille ohjaajan työtä ja nykyisin koulututtavien nimike on kommunikaatio-ohjaaja Selkiyden vuoksi muutetaan AAC-ohjaajan nimike kommunikaatio-ohjaajaksi. Nimekemuutoksella ei ole kustannusvaikutuksia.

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Haarala Kati

 

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hyväksyy varhaiskasvatuspalvelu virka- ja toiminimikemuutokset ja esittää niitä kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi seuraavasti:
- varhaiserityisopettajan viran nimike muutetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan viraksi
- AAC-ohjaajan nimike muutetaan kommunikaatio-ohjaajan nimikkeeksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.


Aleksi Honka valittiin toiseksi pöytäkirjan tarkastajaksi tästä asiakohdasta lähtien kokouksesta poistuneen Samuli Äijälän tilalle.

Irmeli Stark poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20.05.