Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 10


 

Raahen lukion opetussuunnitelman (2021) täydentäminen

 

Tulevaisuuslautakunta 25.01.2022 § 10

  

706/12.00.00/2021  

 

Valmistelija Raahen lukion rehtori Heikki Peltoniemi.

 

 Raahen lukion rehtori esittää Raahen lukion opetussuunnitelmaan (2021) seuraavia muutoksia:

 

 LIIKENNEKASVATUS

 Liikennekasvatus on tulossa osaksi paikallisia lukio-opintoja seutukunnassamme. Raahen kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti (13.12.2021, § 163) myös Raahen lukiolle on varattu määräraha kyseisen opintojakson toteuttamiseen. Opetussuunnitelman täydentäminen koskee lukuvuotena 2022-2023 ja sen jälkeen lukio-opintonsa aloittavia (lukion koko oppimäärän suorittavia) opiskelijoita.

 

 Opintojaksoon kuuluvat teoria- ja ajotunnit ovat opiskelijoille maksuttomia, muut kustannukset, esim. viranomaismaksut jäävät opiskelijan vastuulle.

 

 Temaattisiin opintoihin esitetään lisättäväksi:

 

 TO15 Liikennekasvatus (2 op)

 

 Opintojakson tarkoituksena on antaa opiskelijalle liikennekasvatuksen perusteet erityisesti moottoriajoneuvolla liikkumista ajatellen. Kurssi sisältää henkilöauton kuljettajatutkintoa varten vaadittavan teoriaopetuksen (n. 20 tuntia) ja ajotunnit. Opintojakso toteutetaan yhteistyössä autokoulun kanssa. Opetus sisältää lähi- ja etäopetusta.

 

 Keskeiset sisällöt: Vastuullinen kuljettaja, turvallisuus, sosiaalisuus ja ekologisuus. Opintojakson laaja-alaisen osaamisen tavoitteet kohdistuvat sekä yhteiskunnalliseen osaamiseen että ympäristöosaamiseen.

 

 Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Haarala Kati

 

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hyväksyy edellä esitetyt muutokset Raahen lukion opetussuunnitelmaan (2021).

 

Päätös Hyväksyi esityksen.