Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 40



 

Vuoden 2022 syksyllä aloitettavat korkeakoulutukset

 

Kaupunginhallitus 24.01.2022 § 40

  

95/00.04.02/2022  

 

Valmistelija Kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen

 

 Koulutuskeskus Brahe on järjestänyt yhteistyössä KAMK:n kanssa AMK-koulutusta tammikuusta 2018 alkaen. Ensimmäiset koulutukset on toteutettu monimuotokoulutuksena ja koulutusalat on suunnattu alueen työelämän tarpeiden perusteella (rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus 2018- ja konetekniikan koulutus 2019-).

 

 Raahessa on aloitettu insinöörin ja tradenomin tutkintoon (AMK) johtavat päiväopetukset syksystä 2020 alkaen. Raahen kaupunki on sitoutunut varaamaan vuosien 2022 - 2026 talousarvioihin vuotuisen 616 000 euron määrärahan edellä mainittujen koulutusten toteuttamiseksi Raahessa sekä kattamaan koulutuksen järjestämiseen liittyvät muut kustannukset. Päiväopetuksen aloittamiseen ja ylläpitämiseen tarvittava taloudellinen rahoitus on ohjattu Koulutuskeskus Brahen kautta KAMK:lle. Brahe on vastannut ja koordinoinut koulutuksen toteutuksesta KAMK:n kanssa.

 

 Alueen korkeakoulutiimi esittää vuodelle 2022 seuraavia KAMK:n kanssa toteutettavia koulutuksia (perustuu yritysten osaajatarpeisiin, käynnissä olevien koulutusten opiskelijamääriin sekä alueella koulutettaviin toisen asteen tutkintojen jatkumoihin):

  • Päivämuotoinen toteutus, konetekniikan insinööri
  • Päivämuotoinen toteutus, tradenomi tietojenkäsittely (peliala)
  • Monimuotototeutus, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutus (yhteisryhmä Raahe-Kajaani)

 

 Korkeakoulujen käytännön järjestelyihin ei tule muutoksia, vaan ne menevät samalla tavalla kuin nyt käynnissä olevien toteutusten osalta. Nyt esitettyjen koulutusten osalta kustannukset ovat välittömiä henkilöresursseja sekä tila- ja laitekustannuksia (tilojen ja laitteiden osalta voidaan osittain hyödyntää jo käytössä olevia tiloja/laitteita), sekä mahdollisesti ravintolapalveluiden järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia (kaupungin keskuskeittiö). Tarvitaan monivuotinen sopimus, joka kattaa kunkin vuoden aloittavan ryhmän opintojen läpiviemisen ajan, esim. 3,5 tai 4 (+1) vuotta.

 

 Asiasta on tehty yritysvaikutusten arviointi ja vaikutukset ovat positiivisia. Ne toteutuvat lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Koulutuksia on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä seudun elinkeinoelämän kanssa ja ne vastaavat osaltaan osaavan työvoiman tarpeeseen. Osaavan työvoiman riittävyys on puolestaan yksi keskeisistä yritysten menestymisen edellytyksistä.

 

Liite Yhteistyösopimus vuosille 2022-2027 Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy - Raahen kaupunki

 Raahessa käynnistuneet koulutukset

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Hyväksytään esitys syksyllä 2022 aloitettavista koulutuksista seuraavasti:
- Päivämuotoinen toteutus, konetekniikan insinööri
- Päivämuotoinen toteutus, tradenomi tietojenkäsittely (peliala)
- Monimuotototeutus, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutus (yhteisryhmä Raahe-Kajaani)

Tehdään vuoden 2022 talousarvioon kustannuspaikalle 1107 tili 4460 määrärahalisäys 137 500 euroa.

Raahen kaupunki sitoutuu varaamaan kustannuspaikalle 1107 tili 4460 nyt esitettävien uusien koulutusten osalta vuosien 2023 - 2027 talousarvioihin vuotuisen 250 000 euron määrärahan sisältäen koulutus- ja tilakustannukset sekä vuotuisen 30 000 euron määrärahan sisältäen laitekustannukset edellä mainittujen AMK-koulutusten toteuttamiseksi Raahessa.

Hyväksytään liitteenä oleva yhteistyösopimus vuosille 2022-2027.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkitään pöytäkirjaan, että kutsutaan valtuuston kokoukseen KAMK:n edustajat esittelemään asiaa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jaana Hautamäki, ja Elias Tornberg poistuivat kokouksesta esteellisinä asian käsittelyn ajaksi. (Hautamäki - yhteisöjääviys, Koulutuskeskus Brahen hallituksen jäsen, Tornberg - yleislausekejääviys, lähiomainen Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n viranhaltija). Nina Pulkkanen poistui kokouksesta esteellisenä klo 19.45. (palvelussuhdejääviys, Koulutuskeskus Brahen viranhaltija)

Merkittiin pöytäkirjaan, että vs.opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haarala poistui kokouksesta asian käsittelyn alkaessa klo 19.45.