Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 32


 

Valtuustoaloite / Riittävä koulutus valtuutetuille sähköisen kokouskäytännön toteuttamiseen, valtuutettu Paavo Törmi

 

Kaupunginhallitus 24.01.2022 § 32

  

1072/00.01.04/2021  

 

Valmistelija Va. hallintojohtaja Ritva Mattila

 

 Valtuutettu Paavo Törmin valtuustoaloite 24.5.2021:

 

 Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Tänäänkin olemme taas saaneet todistaa surkuhupaisaa teknistä näytelmää, jossa kokoustekniikka on osoittanut mahtinsa ja saanut osan meistä valtuutetuista näyttämään naurettavilta ja koko järjestelmän puutteelliselta ja keskeneräiseltä.

 

 Hyvät valtuutetut. Esitän, että tulevalla valtuustokaudella hankkisimme kaikille valtuutetuille riittävästi koulutusta ja huolehtisimme siitä, että meillä valtuutetuilla ja kokouksiin osallistuvilla virkamiehillä olisi riittävä tekniikka käytössä, että myös nämä etäkokoukset sujuisivat sujuvasti, eivätkä ainakaan teknisiin ongelmiin sortuisi.

 

 Va. hallintojohtaja Ritva Mattilan vastaus 18.1.2022:

 

 Raahen kaupunki on järjestänyt koulutuksia sähköisestä kokousjärjestelmästä. Koulutuksista on myös tallenne kokousjärjestelmässä. Lisäksi opastusta on tarjottu ja annettu pyydettäessä myös henkilökohtaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen va. hallintojohtaja Ritva Mattilan valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.