Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.01.2022/Pykälä 11


 

Valtuustoaloite / Kivitolppia Vanhan kaupungin kadunkulmiin, valtuutettu Hanna-Leena Mattila

 

Kaupunginhallitus 10.01.2022 § 11

  

1061/00.01.04/2021  

 

Valmistelija Työpäällikkö Sanna Kelhä

 

 Valtuutettu Hanna-Leena Mattilan valtuustoaloite 23.8.2021:

 

 Viime lauantaina (21.8. 2021) paljastettiin Varvissa mastonmuotoinen muistomerkki kunnianosoituksena Raahen laivanrakentajille ja raahelaiselle merenkululle. Mastosta tulee toivon mukaan laajempaakin kiinnostusta herättävä matkailukohde. Ennen kaikkea se vahvistaa meidän raahelaisten kotiseututietoutta rikkaasta merenkulkuhistoriastamme.

 

 Mastot ovat aikoinaan olleet varsinaisia pitkäkuljetuksia. 20 ja jopa 30 metriä pitkät mastot on kuljetettu Varviin Vanhan kaupungin katujen kautta, sillä 1700- ja 1800 -lukujen tieverkosto Raahessa on ollut murto­ osa tämän päivän tiestöstä. Jotta pitkät mastot eivät olisi viistäneet käännyttäessä ruutukaavassa sijainneiden talojen kulmia, on katujen kulmauksissa ollut alle metrin korkuisia kivitolppia ohjaamassa reen liikerataa.

 

 Esitän tekniselle keskukselle pohdittavaksi mahdollisessa yhteistyössä museo- ja matkailutoimen kanssa, voisiko kivitolppia sijoittaa muutamaan historiallisin perustein valikoituun kohtaan Vanhan kaupungin alueella, jossa niistä ei olisi haittaa talvenaikaiselle kunnossapidolle eikä näkemäestettä muulle liikenteelle?

 

 Näillä pienillä yksityiskohdilla voisi elävöittää matkailullisesti kiinnostavaa Vanhaa kaupunkia ja rikastuttaa myös meidän raahelaisten kotiseututietämystä merellisestä menneisyydestämme.

 

 Työpäällikkö Sanna Kelhän vastaus 8.12.2021:

 

 Tekninen keskus on yhteistyössä museotoimen kanssa selvitellyt mahdollisuutta sijoittaa Vanhan kaupungin alueelle aikoinaan historiallisesti tärkeää tehtävää hoitaneita kivitolppia. Museolta saatujen tietojen mukaan Brahenkatu 2:n kohdalla, ihan Myhrberginpuiston kulmalle on tällainen kivitolppa asennettu vuonna 1999 Raahen kaupungin 350 vuotisjuhlien yhteydessä. Lisäksi Pakkahuoneen museon edustaa rajaava kivipylväs-kettinki-aita on tehty käyttäen vanhoja kivitolppia, joita aikoinaan on kaupungin varikolle otettu talteen. Periaatteessa näitä kivitolppia löytyy siis jo Vanhasta kaupungista. 

 

 Museon vanhojen valokuvien perusteella löytyi tieto, että Kirkkokadulla ja sitä risteävien katujen kulmissa esim. Koulukadulla ja Sovionkadulla sekä Pekkatorilla on näitä kivitolppia aikoinaan ollut.

 

 Vanhan kaupungin alueella on rakennuskielto siellä kesken olevan kaavoitushankkeen johdosta. Tämän takia myös katujen rakentamishankkeet ovat olleet tauolla, mutta tulevaisuuden katusuunnitteluhankkeiden yhteydessä voisi kivitolppien mahdollista asentamista tutkia ottaen huomioon, etteivät ne saa aiheuttaa lisäkustannuksia tai haittaa katujen kunnossapidolle tai vaaraa liikenteelle.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen työpäällikkö Sanna Kelhän valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.