Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 474



Akm 242: Vanhan kaupungin asemakaava, rakennuskiellon jatkaminen

780/10.1002.100203/2018

Kehittämislautakunta 11.12.2018 § 127

 Vanhan kaupungin asemakaavan muuttaminen on tuotu vireille kaavoitusohjelmassa 2018. Kaupunginhallitus hyväksyi 12.2.2018 § 27 tarkistetun kaavoitusohjelman, johon asemakaavan muuttaminen Raahen Vanhassa kaupungissa sisältyy.

 Suunnittelualueella on voimassa kv 11.4.2007 § 20 hyväksytty Raahe 2030 - Keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava. Asemakaavanmuutos laaditaan voimassa olevan yleiskaavan pohjalta. Asemakaavanmuutos laaditaan ottaen lisäksi huomioon maakuntakaava ja muut maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:ssä edellytetyt sisältövaatimukset. Asemakaavanmuutosalue voidaan maankäyttö- ja rakennuslain 50 §:n mukaisesti jakaa useampiin muutosalueisiin, joiden suunnittelu etenee vaiheittain. Alustavasti vaiheteemat ovat 1. Kadut ja yleiset alueet, 2. Rakennussuojelu ja asuminen sekä 3. Elinkeinojen potentiaali. Jokainen vaihe tuodaan vireille erikseen. Laadittavilla vaiheilla muodostetaan Akm 242: Vanhan kaupungin asemakaavanmuutos.

 Yleiskaavassa suunnittelualue on osoitettu aluevarausmerkinnöillä AP = pientalovaltainen asuntoalue, C = keskustatoimintojen alue, pääkeskus, PY = julkisten palvelujen alue ja V = virkistysalue. AP-alueet on osoitettu lisäksi merkinnällä /s = alue, jolla ympäristö säilytetään. C-aluetta koskee tiivistämis-/eheyttämistarve. Alue on pohjois-eteläsuuntaisten kokoojakatujen välissä. Alueen keskeinen läpikulkureitti kuuluu Raahen laatukäytävään (lk). Suunnittelualue on yleiskaavassa pääosin valtakunnallisesti tai paikallisesti arvokas alue.

 Alue on kulttuuriympäristönä erityisen arvokas. Se on Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY -kohde, Raahen Pekkatori ja ruutukaava-alueen puutalokorttelit. Museovirasto on vuonna 2009 inventoinut RKY-luettelon kuvaamaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden erityistavoitetta.

 Asemakaavan muutos koskee Raahen Vanhan Kaupungin 1.-4. kaupunginosien korttelialueita, 5. kaupunginosan Koulukatuun rajautuvia korttelialueita ja 15. kaupunginosan korttelia 55 sekä niihin liittyviä katu- ja puistoalueita.

 Asemakaava on esitetyllä muutosalueella vanhentunut tai se ei asemakaavan hyväksymisen jälkeisten muutosten takia ole enää ajantasainen. Suunnittelualueella on pääasiallisesti voimassa asemakaavat Akm 90, Akm 95 ja Akm 100, jotka ohjaavat rakentamista ja toimenpiteitä historiallisesti arvokkaassa kulttuuriympäristössä. Osalla aluetta on vielä voimassa kaupungin taajama-alueen laajentumisvaiheisiin liittyvät asemakaavat Ak 2, Ak 13, Ak 33 ja Ak 71 sekä keskustan uudistamiseksi laadittu asemakaavanmuutos Ak 41. Alueelle on lisäksi laadittu ennen vuotta 2000 (MRL voimaantulo) hyväksyttyjä asemakaavanmuutoksia, jotka ovat Akm 133, Akm 134 ja Akm 135.

 Alueelle on laadittu uudempia asemakaavoja, jotka on hyväksytty vuoden 2005 jälkeen. Uudempia kuin 13 vuotta ovat kaavat Akm 182, Akm 183 ja Akm 184. Myös niiden osalta asemakaavan merkinnät tulee tarkistaa tasapuolisesti vastaamaan Vanhan kaupungin alueen rakentamiselle asetettavia tavoitteita sekä muutosten osalta vastaamaan nykytilannetta. Akm 223 alueella oleva osa Palokunnankatua liitetään laadittavan kaavan alueeseen asemakaavatilanteen selkiyttämiseksi.

 Suunnittelualueella on vireillä Akm 229: Raahen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 9 tontin 12 asemakaavan muutos (Bio Huvimyllyn tontti). Asiaa on käsitelty viimeksi 15.5.2014, jolloin tekninen lautakunta päätti kaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta. Akm 229:n osalta suunnittelukysymyksiä ratkaistaan nyt laadittavalla asemakaavanmuutoksella. Akm 229 prosessi keskeytyy, mutta se jää edelleen vireille nyt käynnistyvän kaavamuutosprosessin ajaksi.

 Suunnittelualueen pinta-ala on noin 32,65 hehtaaria.

 Suunnittelun tavoitteena on ratkaista aluekokonaisuuden rakennuskannan suojelua koskevat kysymykset sekä mahdollisuudet lisärakentamiseen. Alue osoitetaan asemakaavalla yleiskaavan mukaisesti pääosin pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi, jolle saa lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia palvelu- ja työpaikkatoimintoja. Asemakaavoituksessa huomioidaan alueella olevat julkiset palvelut.

 Suunnittelutyö tapahtuu konsulttityönä. Asemakaavanmuutoksen laatimisesta käynnistetään tarjouspyyntömenettely.

 Asemakaavatyössä tullaan hyödyntämään aiempi, muun muassa asemakaavoja Akm 90, Akm 95, Akm 100, Akm 182, Akm 183 ja Akm 184 sekä yleiskaavaa varten koottu, selvitysaineisto.

 Kunkin vaiheen kaavaluonnos- ja ehdotusvaiheessa järjestetään asemakaavaa koskeva yleisötilaisuus.

 Asemakaavanmuutoksen laadinta edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon määräämistä alueelle. Kyseinen pykälä sisältää MRL 128 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen. Laadittavassa kaavoitusohjelmassa 2019 todetaan, että "alue on tarpeen hakea ehdolliseen rakennuskieltoon erityisesti purkamisen ja uudisrakentamiseen verrattavan rakentamisen osalta kaavan laadinnan ajaksi".

 Ehdollisella rakennuskiellolla tulee kieltää MRL 53 §:n nojalla:

 purkaminen ja muu rakentaminen paitsi:

­       olemassa olevan rakennuksen säilymiselle välttämätön vähäinen kunnostaminen ja korjausrakentaminen sekä

­       olemassa olevan rakennuksen ylläpitämiseksi välttämättömät huoltotoimet ja korjausrakentaminen.

 Erityisestä syystä MRL 171 § mukaisesti hyväksyttävin maankäytöllisin perustein voidaan lupa rakentamiselle tai toimenpiteelle hyväksyä poikkeamismenettelynä ehdollisen rakennuskiellon estämättä.

 Suunnittelualueen voimassa olevan asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi, liite 1/6
Rakennuskieltoalueen rajaus kartalla, liite 2/6
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018, liite 3/6

 Asia esitellään kokouksessa.

Valmistelija kaavasuunnittelija Outi Järvinen

Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala):

 kehittämislautakunta

 pyytää kaupunginhallitusta toteamaan asemakaava suunnittelualueella vanhentuneeksi (liite 1/6)

 esittää kaupunginhallitukselle maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon hyväksymistä esitetyin poikkeuksin asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle (liite 2/6)

 merkitsee tiedoksi osallistumis- ja arviointisuunnitelma (liite 3/6)

 ilmoittaa Raahen Vanhan kaupungin asemakaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta Raahelaisessa, teknisen keskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin verkkosivuilla

 päättää, että asemakaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillälosta lähetetään kirjallinen ilmoitus suunnittelualueella sijaitsevien kiinteistöjen  maanomistajille väestötietojärjestelmän mukaisesti.

 kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle

 todetaan asemakaava suunnittelualueella vanhentuneeksi (liite 1/6)

 hyväksytään maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukainen rakennuskielto esitetyin poikkeuksin asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle (liite 2/6).

Kehittämislautakunta:  Hyväksyi esityksen.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Heikki Peltoniemi ja Antero Aulakoski poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (Intressijääviys, asunto-osakkeen omistaja).

 Merkittiin pöytäkirjaan, että varapuheenjohtaja Marina Alapere toimi kokouksen puheenjohtajana asian käsittelyn ajan.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Outi Järvinen esittteli asiaa kokouksessa ja poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.57.

Kaupunginhallitus 14.1.2019 § 5

 Suunnittelualueen voimassa olevan asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi, liite 1/5.
Rakennuskieltoalueen rajaus kartalla, liite 2/5.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018, liite 3/5.

 Asia esitellään kokouksessa.

Valmistelija:  kaavasuunnittelija Outi Järvinen.

Päätösesitys  (kaupunginjohtaja Nurkkala):

 kaupunginhallitus

 toteaa asemakaavan suunnittelualueella vanhentuneeksi (liite 1)

 hyväksyy maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon esitetyin poikkeuksin asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle (liite 2).

Kaupunginhallitus:   Hyväksyi esityksen.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Pekka Poukkula ja Tarja Ollanketo poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (intressijääviys, kiinteistön omistus).

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo esitteli asiaa kokouksessa.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Jaana Hautamäki saapui asian esittelyn aikana ja varajäsen Virpi Aho poistui samalla klo 17.40.

Kehittämislautakunta 10.11.2020 § 106

 Rakennuskiellon jatkaminen

 Aiemmat käsittelyt

 Vanhan kaupungin asemakaavan muuttaminen on tuotu vireille kaavoitusohjelmassa 2018. Kaupunginhallitus hyväksyi 12.2.2018 § 27 tarkistetun kaavoitusohjelman, johon asemakaavan muuttaminen Raahen Vanhassa kaupungissa sisältyy.

 Asemakaavan muutoksen alueelle on kaupunginhallitus 14.1.2019 § 5 määrännyt asemakaavan laadinnan edellyttämän maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon. Päätös on kuulutettu 19.1.2019 ja tullut voimaan 9.2.2019 (21 pvää). Rakennuskielto on voimassa kaksi vuotta 8.2.2021 saakka. Kyseinen pykälä sisältää MRL 128 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen.

 Ehdollisella rakennuskiellolla on kielletty MRL 53 §:n nojalla: purkaminen ja muu rakentaminen paitsi olemassa olevan rakennuksen säilymiselle välttämätön vähäinen kunnostaminen ja korjausrakentaminen sekä olemassa olevan rakennuksen ylläpitämiseksi välttämättömät huoltotoimet ja korjausrakentaminen. Erityisestä syystä MRL 171 § mukaisesti hyväksyttävin maankäytöllisin perustein voidaan lupa rakentamiselle tai toimenpiteelle hyväksyä poikkeamismenettelynä ehdollisen rakennuskiellon estämättä.

 Toimivalta suunnittelutarve- sekä poikkeamisluparatkaisuissa on siirretty kaupunginhallitukselta rakennetun ympäristön lautakunnalle KH 3.2.2020 § 30 päätöksellä.

 Kaavatilanne

 Suunnittelualueella on voimassa KV 11.4.2007 § 20 hyväksytty Raahe 2030 - Keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava.

 Asemakaava on esitetyllä muutosalueella todettu vanhentuneeksi (KH 14.1.2019 § 5). Alueelle aiemmin laaditut asemakaavat kuitenkin vielä ohjaavat rakentamista ja toimenpiteitä historiallisesti arvokkaassa kulttuuriympäristössä rakennuskiellon aikaisen poikkeamisharkinnan perusteena.

 Suunnittelualueella vireillä ollut Akm 229: Raahen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 9 tontin 12 asemakaavan muutos (Bio Huvimyllyn tontti) asemakaavan muutosprosessi on lakkautettu kaupunginhallituksen 6.4.2020 § 90 päätöksellä. Sen osalta suunnittelukysymykset siirrettiin ratkaistavaksi osana Vanhan kaupungin asemakaavoitusta.

 Asemakaavanmuutos

 Suunnittelualueella on vireillä Akm 242: Vanhan kaupungin asemakaava, asemakaavan muutos. Asemakaavan muutos koskee Raahen Vanhan Kaupungin 1.-4. kaupunginosien korttelialueita, 5. kaupunginosan Koulukatuun rajautuvia korttelialueita ja 15. kaupunginosan korttelia 55 sekä niihin liittyviä katu- ja puistoalueita.

 Asemakaavanmuutos laaditaan voimassa olevan yleiskaavan pohjalta. Asemakaavanmuutos laaditaan ottaen lisäksi huomioon maakuntakaava ja muut maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:ssä edellytetyt sisältövaatimukset.

 Suunnittelualueen pinta-ala on noin 32,65 hehtaaria.

 Alue on kulttuuriympäristönä erityisen arvokas. Se on Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY -kohde, Raahen Pekkatori ja ruutukaava-alueen puutalokorttelit. Museovirasto on vuonna 2009 inventoinut RKY-luettelon kuvaamaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden erityistavoitetta.

 Rakennuskielto

 Kaavoitusohjelmassa 2019 todettiin, että "alue on tarpeen hakea ehdolliseen rakennuskieltoon erityisesti purkamisen ja uudisrakentamiseen verrattavan rakentamisen osalta kaavan laadinnan ajaksi".

 Vuosien 2019 ja 2020 aikana on tähän mennessä haettu alueen historiallisiin rakennuksiin poikkeamista kahteen purkulupaan, joista toinen on myönnetty. Yksi purkulupa ja korvaava uudisrakentaminen olivat lupaprosessissa rakennuskiellon asettamisen aikaan ja luvat myönnettiin rakennuskiellon aikana.

 Vuosien 2019 ja 2020 aikana on suunnittelualueella tähän mennessä haettu ja saatu poikkeaminen rakennus- tai toimenpidelupia varten rakennuksen korjaukseen ja ylläpitoon kahdeksaan kohteeseen (pihasaunamuutoksia, ulkovuorauksen ja katteen kunnostus, kuistilaajennus ja uusi piharakennus). Näistä uudisrakentamiseen verrattavia sisätilan muutostoimenpiteitä on haettu kahteen kohteeseen. Lisäksi lupaprosessissa on tällä hetkellä yksi alueen korttelirakenteeseen sovitettava uudisrakennus.

 Vuosien 2019 ja 2020 aikana on suunnittelualueella tähän mennessä haettu ja saatu kahdeksan toimenpidelupaa, joista viisi on koskenut rakennusten vähäisiä kunnostuksia (katteen vaihtoa, julkisivukorjausta ja tulisijahormin rakentamista) tai aidan rakentamista. Kolme toimenpidelupaa haettiin puiden kaatamiseksi. Ilmoitusmenettelyllä on tehty viiteen kohteeseen ulkopuolisia kunnostustöitä (julkisivumaalaus, katon kunnostus, hormimuutos). Kaksi vireille tullutta lupahakemusta ei hakijan toimesta ole edennyt lupaharkintaan.

 Kaupunginhallituksen 14.1.2019 § 5 päätöksellä määrätty asemakaavan muutos on päättymässä 8.2.2021. Kaupunginhallituksen päätöksellä todettiin myös asemakaava suunnittelualueella vanhentuneeksi. Asemakaavanmuutoksen alueella ei ole voimassa asemakaavaa. Tämän johdosta lupa-asiat tullaan jatkossa käsittelemään poikkeamisena. Alla kuvattu ehtopykälä mahdollistaa luvan myöntämisen välttämättömiin toimenpiteisiin ilman poikkeamismenettelyä.

 Rakennuskielto Asemakaavan laadinta edellyttää edelleen maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon määräämistä alueelle. Kyseinen pykälä sisältää MRL 128 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen.

 Ehdollisella rakennuskiellolla tulee kieltää MRL 53 §:n nojalla:

­       purkaminen ja

­       muu rakentaminen paitsi:

­       olemassa olevan rakennuksen säilymiselle välttämätön vähäinen kunnostaminen ja korjausrakentaminen sekä

­       olemassa olevan rakennuksen ylläpitämiseksi välttämättömät huoltotoimet ja korjausrakentaminen.

 Erityisestä syystä MRL 171 § mukaisesti hyväksyttävin maankäytöllisin perustein voidaan lupa rakentamiselle tai toimenpiteelle hyväksyä poikkeamismenettelynä ehdollisen rakennuskiellon estämättä.

 Asia esitellään kokouksessa.

 Rakennuskieltoalue, liite 1/7
Kaavoitusprosessin tavoiteaikataulu, liite 2/7

Valmistelija:  kaavasuunnittelija Outi Järvinen

Päätösesitys  (kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen):

 kehittämislautakunta

 esittää kaupunginhallitukselle aiemmin määrätyn maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon jatkamisen hyväksymistä esitetysti ehdollisena asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle, liite 1/7

 merkitsee tiedoksi kaavoitusprosessin tavoiteaikataulu, liite 2/7

 kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle

 hyväksytään maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukainen rakennuskielto esitetysti ehdollisena asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle, liite 1/7

Kehittämislautakunta:  Hyväksyi esityksen.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Outi Järvinen esitteli asiakohdan.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Antero Aulakoski, Risto Rautio ja Anu Syrjäpalo olivat poissa kokouksesta asian käsittelyn ajan (intressijääviys, kiinteistön omistus).

 Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan pöytäkirjantarkastajana toimi Risto Raution sijasta Simo Vedenoja.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksen puheenjohtajana toimi tämän asiakohdan ajan kehittämislautakunnan varapuheenjohtaja Marina Alapere.

Kaupunginhallitus 23.11.2020 § 324

 Rakennuskieltoalue, liite 1/6.
Kaavoitusprosessin tavoiteaikataulu, liite 2/6.

Valmistelija:  kaavasuunnittelija Outi Järvinen

Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala):

 kaupunginhallitus hyväksyy maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon esitetysti ehdollisena asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle, liite 1/6.

Kaupunginhallitus:  Hyväksyi esityksen.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Heikki Peltoniemi ja Pekka Poukkula poistuivat kokouksesta esteellisinä asian käsittelyn ajaksi. (Osallisuusjääviys, kiinteistön omistus asemakaavanmuutoksen suunnittelualueella).

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Merja Turunen saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 17.32.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Katja Hänninen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 17.34.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Outi Järvinen esitteli asiaa kokouksessa ja poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.35.

Kehittämislautakunta 07.12.2022 § 171

Valmistelija Kaavasuunnittelija Outi Järvinen

 Aiemmat käsittelyt

 Vanhan kaupungin asemakaavan muuttaminen on tuotu vireille kaavoitusohjelmassa 2018. Kaupunginhallitus hyväksyi 12.2.2018 § 27 tarkistetun kaavoitusohjelman, johon asemakaavan muuttaminen Raahen Vanhassa kaupungissa sisältyy.

 Asemakaavamuutoksen alueelle on kaupunginhallitus 14.1.2019 § 5 määrännyt asemakaavan laadinnan edellyttämän maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon. Ehdollisena asetettua rakennuskieltoa on jatkettu kaupunginhallituksen päätöksellä 23.11.2020 § 324. Päätös on kuulutettu 16.1.2021 ja tullut voimaan 17.1.2021. Rakennuskielto on voimassa kaksi vuotta 16.1.2023 saakka. Kyseinen MRL 53 § sisältää MRL 128 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen.

 Ehdollisella rakennuskiellolla on kielletty MRL 53 §:n nojalla purkaminen ja muu rakentaminen paitsi olemassa olevan rakennuksen säilymiselle välttämätön vähäinen kunnostaminen ja korjausrakentaminen sekä olemassa olevan rakennuksen ylläpitämiseksi välttämättömät huoltotoimet ja korjausrakentaminen. Erityisestä syystä MRL 171 § mukaisesti hyväksyttävin maankäytöllisin perustein voidaan lupa rakentamiselle tai toimenpiteelle hyväksyä poikkeamismenettelynä ehdollisen rakennuskiellon estämättä.

 Toimivalta suunnittelutarve- sekä poikkeamisluparatkaisuissa on siirretty kaupunginhallitukselta rakennetun ympäristön lautakunnalle KH 3.2.2020 § 30 päätöksellä.

 Kaavatilanne

 Suunnittelualueella on voimassa KV 11.4.2007 § 20 hyväksytty Raahe 2030 - Keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava.

 Asemakaava on esitetyllä muutosalueella todettu vanhentuneeksi (KH 14.1.2019 § 5). Alueelle aiemmin laaditut asemakaavat kuitenkin vielä ohjaavat rakentamista ja toimenpiteitä historiallisesti arvokkaassa kulttuuriympäristössä rakennuskiellon aikaisen poikkeamisharkinnan perusteena.

 Suunnittelualueella vireillä ollut Akm 229: Raahen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 9 tontin 12 asemakaavan muutos (Bio Huvimyllyn tontti) asemakaavan muutosprosessi on lakkautettu kaupunginhallituksen 6.4.2020 § 90 päätöksellä. Sen osalta suunnittelukysymykset siirrettiin ratkaistavaksi osana Vanhan kaupungin asemakaavoitusta.

 Valtakunnalliset arvot

 Alue on kulttuuriympäristönä erityisen arvokas. Se on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY), Raahen Pekkatori ja ruutukaava-alueen puutalokorttelit. Museovirasto on vuonna 2009 inventoinut RKY-luettelon kuvaamaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden erityistavoitetta. Rakentamiseen liittyvissä lupaprosesseissa on kuultava Museovirastoa, jota edustaa Pohjois-Pohjanmaan museo.

 Alueella on muinaisjäännösalue Raahen vanha asemakaava-alue (MV ID 1000007480). Kohdealue on tyypiltään asuinpaikka/kaupunki ja se on ajoitettu historialliseksi. Rakentamiseen liittyvissä lupaprosesseissa on tarvittaessa saatava Museoviraston kajoamislupa, kuten muinaismuistolaki (295/1963) edellyttää.

 Asemakaavamuutos

 Suunnittelualueella on vireillä Akm 242: Vanhan kaupungin asemakaava, asemakaavan muutos. Asemakaavan muutos koskee Raahen Vanhan Kaupungin 1.-4. kaupunginosien korttelialueita, 5. kaupunginosan Koulukatuun rajautuvia korttelialueita ja 15. kaupunginosan korttelia 55 sekä niihin liittyviä katu- ja puistoalueita.

 Suunnittelualueen pinta-ala on noin 32,65 hehtaaria.

 Asemakaavamuutos laaditaan voimassa olevan yleiskaavan pohjalta. Asemakaavamuutos laaditaan ottaen lisäksi huomioon maakuntakaava ja muut maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:ssä edellytetyt sisältövaatimukset.

 Kaavoitusmenettelyä kuvaavaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan on päivitetty aikataulu ja kaavaprosessissa tehdyt vaiheet (Liite, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.11.2022).

 Asemakaavoitus on edennyt asemakaavamuutosluonnoksen laadintaan. Luonnos asetetaan tavoitteen mukaisesti nähtäville alkuvuodesta 2023.

 Rakennuskielto

 Kaavoitusohjelmassa 2019 (KH 14.1.2019 § 4) todettiin, että "alue on tarpeen hakea ehdolliseen rakennuskieltoon erityisesti purkamisen ja uudisrakentamiseen verrattavan rakentamisen osalta kaavan laadinnan ajaksi".

 Vuosien 2019-2022 aikana on tähän mennessä haettu alueen historiallisiin rakennuksiin poikkeamista kuuteen purkulupaan, joista viisi on myönnetty. Kolmeen näistä on haettu lisäksi korvaava uudisrakentaminen. Näiden lisäksi yksi purkulupa ja korvaava uudisrakentaminen olivat lupaprosessissa rakennuskiellon asettamisen aikaan ja luvat myönnettiin rakennuskiellon aikana. Ehdollisen rakennuskiellon jatkamisen jälkeen vuosina 2021-2022 haettiin kiellosta poikkeamisena yhteensä neljä purkulupaa, joista yksi koski piharakennuksen purkua.

 Vuosien 2019-2022 aikana on suunnittelualueella tähän mennessä haettu ja saatu poikkeaminen rakennus- tai toimenpidelupia varten rakennuksen korjaukseen ja ylläpitoon yhteentoista kohteeseen (kesäteatterin katsomo, piharakennuksen muutoksia, pihasauna, ulkovuorauksen ja katteen kunnostus, kuistilaajennus ja uusi piharakennus). Näistä uudisrakentamiseen verrattavia sisätilan muutostoimenpiteitä on haettu kahteen kohteeseen. Ehdollisen rakennuskiellon jatkamisen jälkeen kiellosta haettiin vuosina 2021-2022 kolme poikkeamista.

 Vuosien 2019-2022 aikana on suunnittelualueella tähän mennessä haettu ja saatu ehdollisen rakennuskiellon estämättä yhdeksän toimenpidelupaa, joista viisi on koskenut aidan rakentamista tai rakennusten vähäisiä kunnostuksia (katteen vaihtoa, julkisivukorjausta, tulisijahormin rakentamista ja maalämpöjärjestelmää). Kolme toimenpideluvista haettiin puiden kaatamiseksi. Ilmoitusmenettelyllä on tehty kahdeksaan kohteeseen ulkopuolisia kunnostustöitä (julkisivumaalaus, katon kunnostus, hormimuutos). Kaksi vireille tullutta lupahakemusta ei hakijan toimesta ole edennyt lupaharkintaan.

 Käsiteltyjen lupien määrä on vuosina 2021-2022 laskenut noin puoleen vuosiin 2019-2020 verrattuna. Vuosina 2019-2020 käsiteltiin yhteensä 23 lupa-asiaa. Vuosina 2021-2022 käsiteltiin yhteensä 11 lupa-asiaa.

 Kaupunginhallituksen 23.11.2020 § 324 päätöksellä määrätty rakennuskielto on päättymässä 16.1.2023. Kaupunginhallituksen päätöksellä 14.1.2019 § 5 todettiin asemakaava suunnittelualueella vanhentuneeksi. Päätöksen johdosta asemakaavamuutoksen alueella ei virallisesti ole voimassa asemakaavaa. Tämän johdosta lupa-asiat tullaan jatkossa käsittelemään poikkeamisena. Alla kuvattu ehtopykälä mahdollistaa luvan myöntämisen välttämättömiin toimenpiteisiin ilman poikkeamismenettelyä.

 Asemakaavan laadinta edellyttää edelleen maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon määräämistä alueelle. Kyseinen pykälä sisältää MRL 128 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen.

 Ehdollisella rakennuskiellolla tulee kieltää MRL 53 §:n nojalla:

-       purkaminen ja

-       muu rakentaminen paitsi:

  • olemassa olevan rakennuksen säilymiselle välttämätön vähäinen kunnostaminen ja korjausrakentaminen sekä
  • olemassa olevan rakennuksen ylläpitämiseksi välttämättömät huoltotoimet ja korjausrakentaminen.

 

Erityisestä syystä MRL 171 § mukaisesti hyväksyttävin maankäytöllisin perustein voidaan lupa rakentamiselle tai toimenpiteelle hyväksyä poikkeamismenettelynä ehdollisen rakennuskiellon estämättä.

Liitteet Rakennuskieltoalue. (Kartta)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 14.11.2022. (Päivitetty)

 Asia esitellään kokouksessa.

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

Päätösesitys Kehittämislautakunta

esittää kaupunginhallitukselle aiemmin määrätyn maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon jatkamisen hyväksymistä esitetysti ehdollisena liitteen mukaiselle asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle (liitekartta, Rakennuskieltoalue).

merkitsee tiedoksi liitteenä olevan päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.11.2022:n.

Kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

Hyväksytään maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon jatkaminen esitetysti ehdollisena liitteen mukaiselle asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle (liitekartta, Rakennuskieltoalue).

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (intressijääviys, asunto-osakkeen omistus).

Esittelijän ollessa esteellinen (intressijääviys) tämän asiakohdan osalta, merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan esittelijänä toimi tämän asiakohdan ajan kehittämislautakunnan puheenjohtaja Paavo Törmi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Tarja Ollanketo poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ajaksi. (Intressijääviys, sukulaisuussuhteet).

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jonne Törmäkangas poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ajaksi. (Intressijääviys, sukulaisuussuhteet).

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Outi Järvinen alusti asiaa kokouksessa.

Keskustelun kuluessa puheenjohtaja muutti esityksensä seuraavanlaiseksi:

Muutettu päätösesitys (puheenjohtaja Paavo Törmi):

Kehittämislautakunta

esittää kaupunginhallitukselle aiemmin määrätyn maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon jatkamisen hyväksymistä esitetysti ehdollisena liitteen mukaiselle asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle (liitekartta, Rakennuskieltoalue).

merkitsee tiedoksi liitteenä olevan päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.11.2022:n.

Kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

Hyväksytään maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon jatkaminen esitetysti ehdollisena liitteen mukaiselle asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle (liitekartta, Rakennuskieltoalue) seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Kehittämislautakunta hyväksyi muutetun päätösesityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan käsittelyn jälkeen pidettiin jaloittelutauko klo 18.22-18.30.

 

Kaupunginhallitus 19.12.2022 § 474

  

854/10.02.03/2021  

Valmistelija Kaavasuunnittelija Outi Järvinen

Liitteet Rakennuskieltoalue. (Kartta)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 14.11.2022. (Päivitetty)

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Hyväksytään maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon jatkaminen esitetysti ehdollisena liitteen mukaiselle asemakaavanmuutoksen suunnittelualueelle (liitekartta, Rakennuskieltoalue) seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Tarja Ollanketo ja Sari Nurro poistuivat esteellisinä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. (Intressijääviys, kiinteistön omistus) Puheenjohtajana asian käsittelyn aikana toimi varapuheenjohtaja Sari Pekkala.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Outi Järvinen esitteli asiaa kokouksessa, ja poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 19.13.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin jaloittelutauon ajaksi klo 19.13 - 19.23.