Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehittämislautakunta
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 159


Työllisyydenhoidon lisämäärärahaesitys

 

Kehittämislautakunta 22.11.2022 § 159

  

1091/14.07.00/2022  

Valmistelija vs. työllisyydenhoidon päällikkö Jaana Hautamäki

 Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyivät maaliskuussa 2021 ja vuoden 2022 toukokuussa kuntakokeiluissa siirryttiin pohjoismaiseen työvoima-palvelumalliin. Vuoden 2023 alusta Raahen kaupungin kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus siirtyvät kunnalta hyvinvointialueelle. Vuoden 2025 alusta kunnat ottavat vastuulleen TE-palvelut ja työllisyys-palveluita toteutetaan jatkossa työllisyysalueilla, joiden työvoiman määrä ylittää 20 000 rajan.

 TE2024 uudistuksessa myös kuntien vastuu työttömyysturvan kustannuksista muuttuu. Vuoden 2025 alusta kunta maksaa työmarkkinatuen osuuksia jo 100 työmarkkinatukipäivän jälkeen nykyisen 300 päivän sijaan. Muutokseen sisältyy myös se, että kuntouttava työtoiminta ja muut työllistymistä edistävät palvelut eivät enää poista asiakasta kunnan työmarkkinatuen maksuosuudesta.

 Työllisyydenhoidossa tarvitaan palveluiden rakennemuutosta. Työllisyyden kuntakokeilu auttaa Raahen seutua valmistautumaan edessä olevaan muutokseen ja kehittämään palveluitamme tulevia toimintamalleja huomioiden.  Kuntakokeilun aikana työnhakijoiden määrä on pienentynyt ja työnhakijoista työttömien määrä on myös laskussa.

 Työllisyyttä edistävien palveluiden osalta painopistettä on siirretty avoimille työmarkkinoille työllistämiseen, työelämävalmiuksia nopasti parantaviin palveluihin ja nopeampiin siirtymiin palveluiden välillä. Haasteena tilastoissa on alkanut näkyä nyt se, että TE-palveluista siirtyy kuntakokeiluihin yhä enemmän yli 300 päivää työttömänä olleita asiakkaita, jotka siirtyvät suoraan pitkäaikaistyöttömien tilastoihin.

 Henkilöstökulujen osalta olemme saaneet taloudellisia säästöjä mm. hyödyntämällä työllisyyttä edistäviä kehittämishankkeita ja palkkatukimahdollisuuksia henkilöstöä rekrytoidessamme. Henkilöstön osaamisen kehittämiseen on panostettu ja yhdeksän työllisyydenhoidon henkilöä suorittaa vuoden 2022 loppuun mennessä työvalmentajan koulutuksen. Lisäksi kaksi kuntakokeilussa työskentelevää asiantuntijaa kouluttautuu parhaillaan työkykykoordinaattoriksi.

 Raahen seudun työllisyyden kuntakokeilu on menestyneet valtakunnallisessa vertailussa hyvin. Toukokuussa käynnistyneen Pohjoismaisen palvelumallin myötä jo yli 50% asiakaspalvelustamme tapahtuu lähipalveluna. Aktivointiasteemme oli 36,6 % (30.9.), kun koko maassa se oli keskimäärin 32,67 %.

 Työllistymistä edistävien toimenpiteiden osalta valmistaudutaan tulevaan rahoitusmallin muutokseen. Palkkatuen ja omaehtoisen opiskelun osuus työllistymistä edistävistä palveluista on selkeästi kasvanut kuntakokeilun aikana ja kuntouttavan työtoiminnan määrä on alkanut laskea.

 Palkkatukityössä olevien määrä on lähes kaksinkertaistunut kuntakokeilun aikana noin 60 henkilöstä 120 henkilöön. Kokeilujen alkaessa maaliskuussa 2021 kuntouttavassa työvoiminnassa oli 260 henkilöä ja 30.9.2022 palvelussa on 191 henkilöä.

 Kuntakokeiluun osallistuminen on vaatinut investointeja henkilöstöön, tiloihin sekä kalusteisiin ja laitteisiin. Kuntakokeilussa työskentelee tällä hetkellä 14 henkilöä, joista 9 on TE-toimiston ja 5 Raahen kaupungin palveluksessa. Raahen seudun kuntakokeilu tarjoaa tilat ja laitteet kuntakokeiluhenkilöstölle. Lisäksi kuntakokeilulla on lähipalvelupisteet Ruukissa ja Pyhäjoella.

 Pitkäaikaistyöttömien kokonaismäärä on Raahen seudun kuntakokeilun aikana  vähentynyt noin 20%. Positiivisista pitkäaikaistyöttömyyden laskuun viittaavista tilastoista huolimatta yli 1000 päivää työttömänä olleiden määrää ei ole saatu laskuun. Tämä kohderyhmä on erittäin haastavaa ja monialaista tukea tarvitsevaa. Hyvinvointialueen ja mahdollisen työkykytiimin käynnistymisen myötä toivotaan ratkaisuja erityisesti yli 1000 päivää työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien palveluohjaukseen.

 Viime vuoteen verrattuna vuoden 2022 kelan kunnan maksamat työmarkkinaosuudet ovat hienoisessa laskussa. Raahe maksoi kunnan osarahoittamaa työmarkkinatukea vuonna 2021 noin 1,9 m€. Tämän vuoden toteutuma tulee olemaan noin 1,8 m€ talousarviovarauksen ollsessa noin 1,2 m€. Kunnan työmarkkinatukiosuuksien vuoksi tulemme ylittämään talousarvion. Muut kulut pysynevät arvioiduissa. 

 Työllisyydenhoidon lisämäärärahatarve on työllisyydenhoidon ja kehittämisen toimialan sisäisten kompensaatioiden jälkeen 310 000 euroa.

 vs. Työllisyydenhoidon päällikkö Jaana Hautamäki esittelee asiaa tarkemmin kokouksessa.

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

Päätösesitys kehittämislautakunta

päättää tehdä seuraavat lautakunnan sisäiset määrärahasiirrot:

KP 5290 (kaavoitus): siirretään 80 000 € KP:lle 3300 (työnsuunnittelu)
KP 1068 (hanketoiminta): siirretään 40 000 € KP:lle 3300 (työnsuunnittelu)
KP 1048 (Visit Raahe): siirretään 20 000 € KP:lle 3300 (työnsuunnittelu)
KP 1390 (projektitoiminta): siirretään 10 000 € KP:lle 3300 (työnsuunnittelu)

esittää kaupunginhallitukselle/kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Myönnetään 310 000 euron suuruinen lisämääräraha vuoden 2022 talousarvioon kustannuspaikalle 3300.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jaana Hautamäki poistui asiakohdan käsittelemisen jälkeen klo 18.12.

Merkitään pöytäkirjaan, että asiakohdan käsittelemisen jälkeen pidettiin kokoustauko 18.12-18.25.