Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontajaosto
Pöytäkirja 05.10.2022/Pykälä 104


Käsittelyn päättäminen / Maa-ainesluvan jälkihoitovelvoitteiden laiminlyönti / Pahkala

 

Lupa- ja valvontajaosto 16.12.2021 § 96

 

 

 

Valmistelija vs. ympäristötarkastaja Ilona Varis

 

 Lupa- ja valvontajaosto on päätöksellä 24.11.2020 § 89 määrännyt Lumiahon Murskaus Oy:n toimimaan päävelvoitteen mukaisesti: suorittamaan ottoalueella kiinteistöllä Pahkala 678-418-10-43 jälkihoitotyöt loppuun ja saattamaan ottoalueen maa-ainesluvan (Vihannin kunnan ympäristölautakunta 18.6.2008 § 40) mukaiseen tilaan 30.6.2021 mennessä. Alimman korkotason tulee olla luvan mukaisesti vähintään +93,00 (N60). Lisäksi alueen luiskaukset tuli tehdä kaltevuuteen 1:3, alueelle tuli levittää peittävä eloperäisen pintamaan kerros ja palauttaa alue metsätalouskäyttöön istuttamalla.

 

 Alueen maanpinnan korkeus on Raahen kaupungin mittaustoimen toimesta mitattu. Maanpinta on alimmillaan tasossa +96,34 (N60).

 

 Maa-ainesluvan mukaiselle ottoalueelle on tehty tarkastus 8.11.2021, jolloin on todettu, että alueelle ei kaikilta osin ole levitetty eloperäisen pintamaan kerrosta. Aluetta ei ole istutettu. Päävelvoitetta ei ole määräaikaan mennessä noudatettu.

 

 Perustelut 

 

 Uhkasakkolain (1113/1990) 10 §:n perusteella uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Uhkasakkolain 22 §:n perusteella asianosaiselle on ennen uhkasakon asettamista ja tuomitsemista taikka teettämis- tai keskeyttämisuhan asettamista ja täytäntöön pantavaksi määräämistä koskevan asian ratkaisemista varattava tilaisuus selityksen antamiseen siten kuin hallintolain (434/2003) 34 §:ssä säädetään.

 

 Hallintolain 34 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

 

Liitteet Lupa- ja valvontajaosto 24.11.2020 § 89

 Tarkastuskertomus 26.11.2021

 

Esittelijä Johtava ympäristötarkastaja Alatalo Aino

 

Päätösesitys Pyytää hallintolain 34 §:n mukaisesti asianosaiselta Lumiahon Murskaus Oy:ltä kirjallista selitystä asiaan. Selitystä pyydetään erityisesti siitä, miksi määräyksen mukaisia toimenpiteitä ei ole tehty määräaikaan mennessä. Selitys tulee toimittaa 30 vrk kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista. Selitys tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen ymparisto@raahe.fi tai vaihtoehtoisesti postitse Tekninen keskus, Ympäristövalvonta, Rantakatu 8E, 92100 Raahe. Hallintolain 33 §:n mukaisesti selityksen antamatta jättäminen ei estä asian käsittelyä.

Mikäli määräyksen noudattamatta jättämiseen ei ole pätevää syytä, lupa- ja valvontajaosto harkitsee tuomitsevansa uhkasakkolain 10 §:n mukaisesti uhkasakon maksettavaksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Lupa- ja valvontajaosto 06.04.2022 § 29

 

 

 

Valmistelija Vs. ympäristötarkastaja Ilona Varis

 

 Asianosainen on jättänyt vastineen kuulemiseen 12.1.2022. Selvityksen mukaan Pahkalan kiinteistön jälkihoitovelvoitteiden loppuunsaattamisessa vuoden 2021 aikana tapahtui sekaannus istutusten kohdentamisessa. Eloperäisen maa-aineksen levitys tehdään kevään 2022 aikana ennen istutusten tekemistä. Alue istutetaan heti kun se on mahdollista keväällä 2022. Jälkihoitovelvoitteet tehdään valmiiksi 31.5.2022 mennessä.

 

Liitteet Lupa- ja valvontajaosto 24.11.2020 § 89

 Vastine määräyksen noudattamatta jättämisestä 12.1.2022

 

Esittelijä Johtava ympäristötarkastaja Alatalo Aino

 

Päätösesitys Merkitään Lumiahon Murskaus Oy:n selvitys tiedoksi. Valvontaviranomainen tekee määräyksen noudattamisen valvomiseksi ottamispaikalle tarkastuksen 31.5.2022 jälkeen.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

 

Lupa- ja valvontajaosto 22.06.2022 § 69

 

 

Valmistelija vs. ympäristötarkastaja Ilona Varis

 Kiinteistöllä 678-418-10-43 Pahkala sijaitsevalle ottoalueelle on tehty tarkastus 6.6.2022. Tarkastuksella on todettu, että muut jälkihoitotyöt on tehty, mutta aluetta ei ole palautettu metsätalouskäyttöön istuttamalla.

 Perustelut

Koska aluetta ei ole istutettu, ei kaikkia määräyksen mukaisia jälkihoitotöitä ole tehty. Jälkihoitotyöt voidaan katsoa tehdyksi ja lupa päättää vasta, kun alue on luvan mukaisesti istutettu.

Liitteet Tarkastuskertomus 8.6.2022

Esittelijä Johtava ympäristötarkastaja Alatalo Aino

Päätösesitys Päätetään tehdä ottoalueelle Pahkala maa-ainesluvan lopputarkastus alueen istuttamisen jälkeen.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Ilona Varis esitteli asian kokoukselle.

 

 

Lupa- ja valvontajaosto 05.10.2022 § 104

  

959/11.03.03/2021  

Valmistelija Ympäristötarkastaja Henna Laurila

 Lupa- ja valvontajaosto on päätöksellä 24.11.2020 § 89 määrännyt luvanhaltijaa Lumiahon Murskaus Oy:n toimimaan päävelvoitteiden 1-5 mukaisesti kiinteistöllä 678-418-10-43 Pahkala. Toimenpiteet tuli olla tehtynä 30.6.2021 mennessä. Asianosaista on kuultu määräajan jälkeen ja asianosainen on jättänyt vastineen miksi määräystä ei ole noudatettu.

 Alueelle on tehty tarkastus 6.6.2022. Tarkastuksella on todettu, että muut jälkihoitotyöt on tehty, mutta aluetta ei ole palautettu metsätalouskäyttöön istuttamalla. Asianosaisen mukaan istutuksia ei ole haluttu tehdä ennen kuin alueen jälkihoitotyöt on muutoin hyväksytty.

 Alueelle on tehty tarkastus 26.9.2022. Tarkastuksella on todettu, että puuntaimet on istutettu alueelle ja kaikki jälkihoitotoimet on tehty määräyksen mukaisesti.

Liitteet Lupa- ja valvontajaosto 24.11.2020 § 89

 Tarkastuskertomus 8.6.2022

 Tarkastuskertomus 26.9.2022

 

Esittelijä Johtava ympäristötarkastaja Alatalo Aino

Päätösesitys Päätetään poistaa seuraavat Lumiahon Murskaus Oy:lle kohdistetut päävelvoitteet sekä kyseisten velvoitteiden tehosteeksi asetetut uhkasakot:

1. Alimman korkotason tulee olla vähintään +93.00 (N60). Mahdolliset täytöt tulee tehdä pilaantumattomilla kivennäismaa-aineksilla.
2. Luiskaukset tulee tehdä kaltevuuteen 1:3 tai loivemmiksi.
3. Alueelle tulee levittää peittävä eloperäisen pintamaan kerros.
4. Otetut alueet on palautettava metsätalouskäyttöön istuttamalla.
5. Mikäli jälkihoitotöissä käytetään ottoalueen ulkopuolelta tuotavia maa-aineksia, tulee ne hyväksyttää etukäteen valvontaviranomaisella.

Perustelut
Alueelle tehdyn tarkastuksen perusteella voidaan todeta, että ottamisalue on maisemoitu määräyksen mukaisesti. Asian käsittely voidaan päättää.

Tämän hallintopakkomääräyksen valvomiseksi tehdystä ylimääräisestä tarkastuksesta peritään Raahen kaupungin maa-ainestaksan 4 §:n mukaisesti 200 € (Raahe, rakennetun ympäristön ltk, 17.11.2020 § 161).

Perustevalitusohje:
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymään valvontasuunnitelmaan ja taksaan perustuvaan maksuun tyytymätön toiminnanharjoittaja voi tehdä maksusta verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) 9 §:ssä tarkoitetun perustevalituksen. Perustevalituksen voi tehdä sillä perusteella, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti.

Perustevalitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle. Perustevalitus on tehtävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona saaminen on määrätty tai maksuunpantu.

Lasku on maksettava perustevalituksen tekemisestä huolimatta laskuun merkittyyn eräpäivään mennessä.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Henna Laurila esitteli asian kokoukselle.