Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 338


Täyttölupaesitys: kaavoitusarkkitehdin / kaavasuunnittelijan toimi

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 338

  

315/01.01.01/2022  

Valmistelija Kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen

 Raahen kaupungin kaavoitus toimii itsenäisenä tulosalueena kehittämislautakunnan alaisuudessa. Kaavoitusyksikössä työskentelee kokoaikaisesti seitsemän henkilöä: kaavoituspäällikkö, kaavoitusarkkitehti, kaksi kaavasuunnittelijaa sekä kolme suunnitteluassistenttia.

 Vakituisessa työsuhteessa olleen kaavoitusarkkitehdin siirryttyä toisen kunnan palvelukseen marraskuussa 2021, tehtävää on hoitanut kaavoitusarkkitehti määräaikaisesti. Nyt voimassaoleva työsuhde päättyy 31.12.2022. Kaavoitusyksikköön on syntymässä merkittävä henkilöresurssin vajaus vuoden alusta lähtien.

 Suomessa maankäytön suunnittelu on järjestetty maakunta-, yleis- sekä asemakaavoilla. Kunta vastaa yleis- ja asemakaavatasoisesta suunnittelusta. Akuutti maailmanpoliittinen tilanne luo aikataulupaineita kaavasuunnitteluun tulevina vuosina, sillä tarvittavat maankäytölliset ratkaisut tehdään paikallisesti kaavoittamalla. Jotta teollisten toimijoiden vihreä siirtymä sekä akuutti energiatarve saadaan tulevaisuudessa ratkaistua, tulee maankäytöllisiä ratkaisuja pystyä tekemään kunnissa lähivuosina tehokkaasti.

 Lähitulevaisuudessa mittavia paineita Raahen kaavoitukselle tuo jo käynnistynyt teollisuussektorin energiasiirtymä, ns. vihreä siirtymä. Tähän liittyen Raahessa on käynnistynyt SSAB:n merkittävä asemakaavahanke, joka todennäköisesti tuottaa lisää asemakaavan laatimistarpeita lievealueilleen. Raahen sataman kilpailukyky ja kehittyminen virheän siirtymän mahdollistajana edellyttävät alueen asemakaavojen tarkistamista lähitulevaisuudessa. Vihreä siirtymä on lisäksi aiheuttanut merituulivoimapuistojen suunnittelun aktivoitumisen Raahessa. Tuulivoiman lisäksi uusiutuvan energian tarpeeseen tullaan tulevina vuosina vastaamaan teollisen mittaluokan aurinkovoimala-alueilla sekä erilaisilla kaasuteknologioilla, joissa vedyn merkittävyys nousee tuulivoiman varastointipotentiaalina. 

 Uusiutuvan energian tuotannon maankäytölliset ratkaisut kytkeytyvät laajasti yhdyskuntarakenteen erilaisiin verkostoihin kuten tiestöön, väylästöön ja putkistoihin. Siksi tuleekin jatkuvasti tarkastella Raahen alueen ajantasaista kaavatilannetta ja reagoida hyvissä ajoin tarvittaviin prosesseihin, joita ovat lupa- ja kaavoitusprossien lisäksi erilaisia lausuntomenettelyjä edellyttävät prosessit. Näin mahdollistaan erilaisten vihreään siirtymään liittyvien prosessien eteneminen.

 Raahen kaupungin asemakaavojen laatimistarve tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan. Ilman riittävää henkilöresurssia ei nähtävissä olevaan kaavoitustarpeeseen voida vastata.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Täytetään kaavoitusarkkitehdin / kaavasuunnittelijan toimi 1.1.2023 alkaen.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen ja kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo esittelivät asiaa kokouksessa, ja poistuivat kokouksesta asian esittelyn jälkeen klo 17.53.

Merkittiin pöytäkirjaan, että esittelijät eivät olleet läsnä kokouksessa päätöksentekovaiheessa.