Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 356


Valtuustoaloite: Petankkikenttä Raaheen, valtuutettu Matti Nikula

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 356

  

776/00.01.04/2022  

Valmistelija Liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala

 Valtuutettu Matti Nikulan valtuustoaloite 20.6.2022:

 On ilmennyt tarve saada raahelaisille petankkikenttä. Korona-aika keskeytti harrastus-eläkeläiskerhot ja  kasvokkain tapahtuvan sosiaalisen elämän. Nyt on alettava rakentamaan  uudesti  yhteisöllisyyttä.

 Petankissa itse pelihetki on joskus lopputulosta tärkeämpää. Ison osan "lajin sielusta" muodostaa yhteinen ajanvietto niitä näitä jutellen ja huumoria viljellen - joskus myös strategiasta kinastellen. Petankki on hetkessä olemista.

 Petankki tai pétanque on kuulapeli. Petankissa kaksi joukkuetta heittelee metallikuulia mahdollisimman lähelle maahan heitettyä maalipalloa.

 Pelialueen  tulee olla vähintään 4- 5 metriä leveä  ja 15 metriä pitkä  hiekkakenttä. Kentässä voi olla reunaesteet (ei välttämättä).

 Kentän rakentamisen kustannukset ovat pienet. Tärkeintä on osoittaa kenttä ja pelipaikka joka rajataan peliä varten.

 Esitämme, että kaupunginhallitus käynnistää petankkipelikentän rakentamisen.

 Liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojalan vastaus 14.9.2022:

 Kaupungeissa ja kunnissa näkee jonkin verran eläkeläisryhmiä, jotka kokoontuvat petankkipelin äärelle viettämään yhteistä aikaa. Kentän rakentamiskustannukset ovat pienet, mutta tärkeämpää olisi määritellä keskeinen ja houkutteleva sijainti, jotta kohde saa myös asianmukaisen käyttötarkoituksensa.

 Pikkulahden puisto- ja virkistyssuunnitelma hyväksyttiin 5.9.2021 ja suunnitelmaan määriteltiin piknik-alue tapahtumapuiston läheisyyteen. Tapahtumapuiston vieressä oleva hiekka-alue (festivaalialue) sopisi ympäristöltään petankkikentän sijainniksi. Samalla pystyttäisiin ottamaan huomioon muut mahdolliset alueen toimijat. Kenttä sijoittuisi hyvin hiekkakentän reunaan, johon olisi mahdollista sijoittaa penkit ja roskakorit luomaan viihtyvyyttä.

 Osallistamme eläkeläisjärjestöjä pelikentän sijoittelusta hyvien kulkuyhteyksien varrelle ja rakennamme kentän keväällä 2023.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojalan valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.