Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 118



Lukion opetussuunnitelman muutokset 1.8.2022 alkaen

 

Tulevaisuuslautakunta 06.09.2022 § 118

  

640/12.00.00/2022  

Valmistelija Lukion rehtori Heikki Peltoniemi ja lukion apulaisrehtori Jyrki Autio

 Opetushallitus on täsmentänyt useita opetussuunnitelmien perusteita ja määräyksiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan esiopetuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

 Täsmennykset perustuvat muutoksiin, jotka on tehty perusopetuslakiin, lakiin ammatillisesta koulutuksesta, lukiolakiin ja lakiin tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta. Lait edellyttävät jatkossa, että lapsen ja nuoren etu otetaan ensisijaisesti huomioon aina, kun opetusta tai koulutusta suunnitellaan, järjestetään tai siitä päätetään.

 Muutokset tulevat voimaan 1.8.2022. Esi- ja perusopetuksen sekä koulutuksen järjestäjien on päivitettävä paikalliset opetussuunnitelmat siten, että ne vastaavat annettuja määräyksiä ja ovat käytössä elokuun alkuun mennessä. https://www.oph.fi/fi/uutiset/2022/opetussuunnitelmien-perusteita-ja-maarayksia-tasmennettiin-koulut-ja-oppilaitokset

 Opetussuunnitelman päivitys koskee seuraavia Lukion opetussuunnitelman lukuja:

 2.1 Lukiokoulutuksen tehtävä

 4.3 Opiskeluhuolto (alaluku 4.3.1 Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet)

 4.4 Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

 Muutokset on merkitty liitteeseen Lukion opetussuunnitelman perusteiden 2019 muutokset 1.8.2022 punaisella yllä oleviin lukuihin. Liitteenä on myös Opetushallituksen määräyskirje muutoksesta.

 

Liiteet Lukion opetussuunnitelman perusteiden 2019 muutokset 1.8.2022

 Opetushallituksen määräyskirje muutoksesta

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Hänninen Lucina

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hyväksyy Raahen lukion opetussuunnitelman muutokset 1.8.2022 alkaen liitteen mukaisesti.

Päätös Hyväksyi esityksen.