Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 116


Perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 1.7.2022 - 31.12.2022

 

Tulevaisuuslautakunta 06.09.2022 § 116

  

884/12.06.00/2022  

Valmistelija Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Stark

 Raahen kaupungissa perhepäivähoitajille maksettavat kustannuskorvaukset ovat olleet suurempia kuin Kuntaliiton suositukset. (30.1.2018 TULA § 8)

 Suomen Kuntaliitto on antanut suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista 1.7.2022-31.12.2022.

 Kuntaliiton yleiskirje 6/2022 17.8.2022

 Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan omassa kodissaan työskentelevälle perhepäivähoitajalle korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset. KVTES:n perhepäivähoitajia koskevan liitteen mukaan kustannukset korvataan Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan suosituksen mukaan. Kustannuskorvausten tarkistamisessa käytetään kuluttajahintaindeksiä ja sen alaindeksiä 01 Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat.

 Johtuen tänä vuonna tapahtuneesta perhepäivähoidon kustannuksiin vaikuttaneista hintojen korotuksista Suomen Kuntaliitto on päättänyt tarkistaa puolivuotisindeksillä aiemmin antamaansa perhepäivähoidon kustannuskorvaussuositusta. Muilta osin suositusta ei ole muutettu.

 Aiemmin annetun suosituksen korvaushinnat korotetaan tammi- kesäkuun 2022 hinnoista toteutuneen kuluttajahintaindeksin perusteella. Kuluttajahintaindeksit ovat Tilastokeskuksen julkaisemat.

 Suomen Kuntaliitto suosittelee keskusteltuaan asiasta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajalla 1.7.-31.12.2022 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille alla olevassa taulukossa olevien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia.

 Korvausten on tarkoitus kattaa hoidosta hoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset. Työnantaja voi halutessaan korottaa suosituksen mukaisia tasoja, mikäli se katsoo kustannuskorvauksen tason olevan riittämätön.

 Esitän perhepäivähoidon kustannuskorvausten pyöristämistä ylöspäin suhteessa Kuntaliiton suositukseen. Mikäli nostamme kustannuskorvauksia oheisen taulukon mukaisesti, perhepäivähoidon kustannuskorvaukset nousevat 1.7.-31.12.2022 kokonaisuudessaan enimmillään 1198,34€ ja yhden perhepäivähoitajan kohdalla enimmillään 19,97€/kk. Mikäli korotukset olisivat suosituksen mukaisia, kokonaiskustannus olisi enimmillään 1089,40 euroa, eroa siis 108,94 euroa. Kustannuskorvaukset maksetaan vain todellisilta läsnäolopäiviltä ja talousarvioon tälle vuodelle varatut määrärahat tulevat riittämään. Kustannuskorvaus on veronalaista tuloa, josta perhepäivähoitaja maksaa veron lopullisessa verotuksessaan.

 

 

Kuntaliiton 1.7.2022 suositus

Kuntaliiton aiempi suositus

Raahen nykyinen

Raahen ehdotus 1.7.-31.12

aamu-, väli- ja iltapala

0,83

0,76

0,80

0,85

lounas tai päivällinen

1,97

1,80

1,80

1,97

muu kustannus

1,97

1,88

1,00 osapäivä 2,00 kokopäivä

1,00 osapäivä 2,00 kokopäivä

 

 Muun kustannuksen osuus muussa kuin kokopäiväisessä hoidossa lasketaan suhteutettuna päivittäisen hoitoajan ajoittumiseen ja pituuteen. Muilta osin aiemmin annettua suositusta ei ole muutettu.

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Hänninen Lucina

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hyväksyy Raahen kaupungin perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 1.7.2022-31.12.2022
- Aamu-, väli- ja iltapala 0,85
- Lounas tai päivällinen 1,97
- Muu kustannus, päivä 2,00, lasketaan suhteessa hoitoajan pituuteen

 

Päätös Tulevaisuuslautakunta hyväksyi päätöksen muutoin, mutta muu kustannus kohta muutetaan seuraavasti:  Muu kustannus, osapäivä 1,00 ja koko päivä 2,00, lasketaan suhteessa hoitoajan pituuteen.