Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konserni- ja riskienhallinnan jaosto
Pöytäkirja 08.09.2022/Pykälä 56


Liite 1 Raahen kaupungin arviointikertomus vuodelta 2021

Raahen kaupungin arviointikertomus vuodelta 2021

 

Tarkastuslautakunta 24.05.2022 § 27

 Käsitellään ja hyväksytään arviointikertomuksen lopullinen sisältö ja päätösesitykset kaupungin valtuustolle. Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee valmistella valtuuston päätettävät ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä lautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella tavalla.

Kaupunginvaltuusto käsittelee Raahen kaupungin tilivuoden 2021 tilinpäätöksen, arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 ja päättää tarkastuslautakunnan esityksen perusteella vastuuvapauden myöntämisestä tilikaudelta 2021.

Tilintarkastaja esittää kertomuksessaan, että tilinpäätös voidaan hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää tilivelvollisille tilivuodelta 2021. Tilintarkastukertomukseen ei sisälly tilivelvolliseen kohdistuvaa muistutusta.                

Päätösesitys Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen.

 Tarkastuslautakunta päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että tämä päättäisi:

 1) Merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviontikertomuksen vuodelta 2021.

 2) Kehottaa kaupunginhallituksen antamaan syyskuun 2022 loppuun mennessä valtuustolle kootun selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta

 3) Merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021.

  4) Hyväksyä tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden tilivuodelta 2021 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden viranhaltijoille.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginvaltuusto 20.06.2022 § 81

Liitteet Raahen kaupungin arviointikertomus vuodelta 2021
Raahen kaupungin tilintarkastuskertomus vuodelta 2021
Raahen kaupungin tilinpäätös vuodelta 2021

Päätösesitys Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle:

 Merkitään tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021.

Kehotetaan kaupunginhallitusta antamaan syyskuun 2022 loppuun mennessä valtuustolle koottu selvitys siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.

Merkitään tiedoksi tilintarkastuskertomus vuodelta 2021.

Hyväksytään tilinpäätös ja myönnetään vastuuvapaus tilivuodelta 2021 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden viranhaltijoille.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tiina Hanhikorpi esitteli asiaa kokouksessa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jarkko Vimpari saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 19.09.

 

Kaupunginhallitus 22.08.2022 § 307

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

Liite Raahen kaupungin arviointikertomus vuodelta 2021

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Merkitään tiedoksi tarkastuslautakunnan antama arviointikertomus vuodelta 2021.

Velvoitetaan lautakunnat käsittelemään arviointikertomus ja antamaan syyskuun 2022 loppuun mennessä kaupunginhallitukselle / kaupunginvaltuustolle selvitys siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.

Käsittelee arviointikertomuksen saatuaan lautakuntien selvitykset ja antaa kaupunginvaltuustolle kootun selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin arviointikertomuksen johdosta on ryhdytty.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Päivi Määttä esitteli asiaa kokouksessa.

 

Konserni- ja riskienhallinnan jaosto 08.09.2022 § 56

  

318/02.02.01/2022  

Valmistelija Talousjohtajan Päivi Määttä

Liite: Arviointikertomus 2021

Esittelijä Talousjohtaja Määttä Päivi

Päätösesitys Konserni- ja riskienhallinnan jaosto antaa osaltaa kaupunginhallitukselle seuraavan toimialaansa liittyvän lausunnon:

  Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa (s.) esittämä huomio:

 

Kohta 1: "Kaupunkikonsernin korollisten velkojen määrä kasvoi ja velka kasvaa suhteessa asukaslukuun. Kahden asuntoyhtiön yhteenlaskettu velkamäärä rasittaa kaupunkikonsernin taloutta. Näiden yhtiöiden toimintojen yhdistäminen tulee ottaa uudelleen tarkasteluun." (s. 4)

 

Vastine:  Vuonna 2021 Raahen kaupunkikonsernin asukaskohtainen velkamäärä oli 11.880 € eli 1,6 -kertainen Suomen keskimääräiseen lukuun (7.624 €/as.) verrattuna. Velkamäärä on viimevuosina lisääntynyt erityisesti kaupungin kolmen suuren koulu- ja päiväkotihankkeen sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sairaalahankkeen vuoksi.  Vuonna 2021 Raahen konsernivelka oli 288,2 milj. euroa, josta Raahen kaupungin osuus on 168,2 milj. euroa ja muiden konserniyhteisöjen osuus on 120,0 milj. euroa. Tästä on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin velkaa 25,2 milj. euroa, ja joka lisääntyi edellisvuodesta 7,5 milj. eurolla. Ilman em. lisäystä, Raahen konsernivelka olisi pienentynyt 2,2 milj. eurolla. Sairaanhoitopiirin velka siirtyy hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa.

 

Tosiasia on, että kaupunkikonsernin velkamäärää rasittaa kahden asuntoyhtiön suuri velkamäärä, joka on hienoisesti laskusuunnassa. Raahen kaupunki ottaa yhtiöiden toimintojen yhdistämisen uudelleen tarkasteluun ja antaa siitä selvityksen kesäkuun 2023 loppuun mennessä.

 

Kohta 2: "Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupungin talouden pidemmän aikavälin suunnittelussa on syytä kiinnittää lisää huomiota kaupunkikonsernin lainakannan mukaan tuomiin riskeihin". (s. 14)

 

Vastine: Vastauksena tarkastuslautakunnan huomioon toteamme, että konserni- ja riskienhallinnan jaosto on kiinnittänyt erityistä huomiota lainakannan kehitykseen ja siihen liittyvien riskien arviointiin ja varautumiseen.

 

Raahen kaupungin konserniohjeen mukaan konsernin tytäryhteisön toimivan johdon on neuvoteltava kaupungin konsernijohdon kanssa mm. ennen merkittävien investointien toteuttamista ja, johon kaupungin hallintosäännön mukaan konserni- ja riskienhallinnan jaosto antaa kaupungin ennakkokannan. Vuosittain talousarviossa määritellään kunkin tytäryhteisön osalta merkittävien investointien taso. Tämän menettelyn tarkoituksena on konsernin lainakannan kehityksen ja siihen liittyvien riskien arviointi.

 

Konserni- ja riskienhallinnan jaosto seuraa ja arvio pitkän aikavälin lainakannan kehitystä vuosittain ja, jota on viimeksi päivitetty joulukuussa 2021. Lainoihin liittyvässä riskien arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti konserniyhteisöjen omavaraisuusasteen kehittymiseen, korkosidonnaisuuksien hajauttamiseen, laina-aikoihin ja maksuvalmiuteen sekä vakuuksiin. Konserni- ja riskienhallinnan jaosto kutsuu vuosittain kokoukseensa konserniin kuuluvien merkittävimpien yhtiöiden johdon, jossa heidän tulee antaa selonteko yhtiön toiminnallisesta ja taloudellisesta tilanteesta sekä merkittävimmistä riskeistä. Tämä vuorovaikutteinen menettely on riskienhallinnan näkökulmasta ollut toimiva ja tarpeelliseksi koettu.

 

Kohta 3: "Keskushallinnon kulujen tarkastuksen yhteydessä havaittiin tuplalaskutusta leasing-auton laskutuksessa. Tarkastuslautakunta pyytää selvittämään koko sopimusajalta leasinglaskutuksen oikeellisuuden".

 

Vastine: Laskutus on selvitetty ja ylimääräiset suoritukset on palautettu kaupungille. Tapahtunut on poikkeuksellinen ja valitettava, eikä näin saisi päästä käymään. Tulemme tarkastamaan laskujen käsittelyprosessin ja järjestämään koulutuksen laskujen käsittelijöille.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin, että talousjohtaja esitteli asiaa kokouksessa.