Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 134


Kummatin koulurakennuksen käytön lopettaminen

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 07.09.2022 § 134

  

893/10.03.02/2022  

Valmistelija Tilahallinnan päällikkö Jari Näränen

 Kummatin vanha koulu sijaitsee osoitteessa Kummatinkatu 5, 92150 Raahe ja sen kiinteistötunnus on 678-24-2402-4. Rakennuksessa toimi 2020 vuoteen saakka Koivuluodon koulu, jonka jälkeen opetustoiminta siirrettiin Seminaarialueen väistötiloihin Pitkänkarin koululle. Vuosina 2021 ja 2022  Kummatin vanhan koulun tilat toimivat koronarokotuksien tilapäisenä järjestämispaikkana, jonka jälkeen tilat ovat olleet tyhjillään.

 Kummatin vanha koulu on rakennettu vuonna 1978 ja käsittää 2061 brm2:n kokoiset opetustilat. Rakennukseen ei ole sen olemassaolon aikana tehty merkittäviä peruskorjauksia. Tiloissa työskennelleet ovat kokeneet oireita, joiden epäillään johtuneen sisäilmaongelmista. Rakennus on suurelta osalta elinkaarensa päässä eikä sen kunnostaminen olisi kustannustehokasta.

 Edellä esitetyn vuoksi tilojen käytöstä omassa toiminnassa tulisi luopua, tilojen lämmittäminen lopettaa ja varautua rakennuksen purkamiseen lähitulevaisuuden aikana.

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö Pihkanen Paula

Päätösesitys Luovutaan osoitteessa Kummatinkatu 5, 92150 Raahe sijaitsevan entisen Kummatin koulun tilojen käytöstä.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Tämän asiakohdan jälkeen nuorisovaltuuston edustaja Niko Korpela esitti puheenjohtajalle, että nuorisovaltuuston edustajan puheenvuoro -asia käsiteltäisiin seuraavaksi. Puheenjohtaja hyväksyi esityksen, ja pöytäkirjan § 141 käsiteltiin tämän asiakohdan jälkeen.