Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 139



Saariston siivoustalkoiden tukeminen

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 07.09.2022 § 139

  

853/02.05.01/2022  

Valmistelija Johtava ympäristötarkastaja Aino Alatalo

 Raahen Pursiseura on pyytänyt 17.5.2022 kaupungilta avustusta saariston siivoustalkoisiin. Avustusta on pyydetty ympäristövalvonnalta lehti-ilmoitukseen talkoista ja kuntatekniikalta jätelavoja, jätesäkkejä ja hanskoja.

 Saariston siivoustalkoot ovat kaupungille eduksi ja parantavat yleistä siisteyttä ja sitä kautta virkistyskäyttöä. Siivoustalkoilla parannetaan myös vesistöjen tilaa ja saadaan mm. muoveja pois rannoilta.

 Koronan vuoksi siivoustalkoot ovat olleet katkolla pari vuotta ja sitä ennen muutamien vuosien aikana siivousta on tuettu Rautaruukin perustamasta rahastosta, jota ei enää ole. Kaupunki on tukenut toimintaa viimeksi 2013. Tapahtuman järjestävä seura/yhdistys vaihtelee vuosittain.

 Ympäristövalvonta ja kuntatekniikka ovat osallistuneet 2022 kustannuksiin laittamalla lehti-ilmoituksen ja toimittamalla pyydettyjä siivousvälineitä talkoisiin sekä ottamalla jätteet vastaan ilmaiseksi jäteasemalle.

 Talkoiden jälkeen ympäristövalvonnalle on toimitettu Rautaruukin ja Raahen Martat ry:n toimesta lasku liittyen talkoiden ruokailuun. Ruoka- ja kahvituskustannista ei kuitenkaan ole sovittu etukäteen.             

Liitteet Rautaruukin ja Raahen Martat ry:n kirje
Lasku ruoka- ja kahvikustannuksista
Erittely ostetuista tarvikkeista

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö Pihkanen Paula

Päätösesitys Päätetään maksaa Rautaruukin ja Raahen Martat ry:lle 2022 järjestettyjen talkoiden ruoka- ja kahvitarjoilusta syntynyt kustannus.

Jatkossa saariston siivoustalkoita tuetaan ympäristövalvonnan kustannuspaikalta enintään 500,00 € vuodessa, joka pitää sisällään lehti-ilmoituksen ja ruokakustannukset. Kuntatekniikka tarjoaa jatkossakin siivousta varten tarvittavat jätelavat, jätesäkit ja hanskat sekä ottaa kerätyt jätteet vastaan jäteasemalle ilmaiseksi.

Kaupungille tulee toimittaa jatkossa talkoista kuvamateriaalia, jota voidaan käyttää kaupungin viestinnässä.

Päätös Hyväksyi esityksen.