Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 102


Vuoden 2022 talousarvion muuttaminen / Raahen Liikuntahalli Oy:n maksuosuus

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 344

 

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

 Raahen Liikuntahalli Oy on siirtynyt kokonaan Raahen kaupungin omistukseen vuoden 2022 aikana. Omistussuhteiden muutoksesta johtuen Liikuntahalli Oy:n toimitusjohtaja on ollut yhteydessä kaupungin edustajiin ja esittänyt arvion, jonka mukaan Liikuntahalli Oy:llä on Raahen kaupungilta 45 000 euron lisärahoituksen tarve vuodelle 2022, jotta yhtiö selviytyy loppuvuoden velvoitteistaan.

 Nykyiseen Raahen kaupungin vuoden 2022 keskushallinnon talousarvion kustannuspaikalle 1341 sisältyy Liikuntahallin maksuosuutta 44 000 euroa.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Myönnetään Raahen Liikuntahalli Oy:n maksuosuuteen 45 000 euron määrärahan lisäys keskushallinnon talousarvion kustannuspaikalle 1341.

Todetaan, että summasta on jo maksettu Raahen Liikuntahalli Oy:lle 15 000 euroa.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Matti Nikula, kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen ja talousjohtaja Päivi Määttä poistuivat kokouksesta esteellisinä asian käsittelyn ajaksi. (Yhteisöjääviys, Raahen Liikuntahalli Oy:n hallituksen jäsenyys/varajäsenyys)

Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintojohtaja Matti Bergman toimi esittelijänä asian kohdalla ja esitteli asiaa kokouksessa.

 

Kaupunginvaltuusto 26.09.2022 § 102  

779/02.02.00/2021  

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Myönnetään Raahen Liikuntahalli Oy:n maksuosuuteen 45 000 euron määrärahan lisäys keskushallinnon talousarvion kustannuspaikalle 1341.

Todetaan, että summasta on jo maksettu Raahen Liikuntahalli Oy:lle 15 000 euroa.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Päivi Määttä esitteli asiaa kokouksessa.