Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 97


Liite 2 RASHKY Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2022

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2022

 

Kaupunginhallitus 22.08.2022 § 304

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus 22.06.2022 § 80

Valmistelija Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa, laskentapäällikkö Rauni Launonen, controller Maarit Laurila

 Toiminnallisesti Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuoden 2022 ensimmäinen neljännes on edennyt suunnitelmien mukaisesti, poikkeuksena edelleen vallitsevat poikkeusolot (mm koronaepidemian jatkuminen, työtaistelut). Koronaepidemia on sekoittanut kuntayhtymän toimintaa jo vuoden 2020 alkupuolelta saakka ja aiheuttaa paljon lisätyötä tartunnanjäljitykseen ja rokotuksiin liittyen. Lisäksi hoitohenkilökunnan palkkaamisessa on ilmennyt ongelmia erityisesti ikäihmisten- ja vammaispalveluissa, mutta heijastuksia on nähtävissä myös muissa sote-palveluissa. Rekrytointiongelmasta on vaikeaan koronavirustilanteeseen yhdistettynä aiheutunut pitkäkestoisia ja osassa palveluita merkittäviä ongelmia palvelutuotannon toteuttamisessa.

 Toimintatuotot ovat yhteensä 45 822 733 € (31,51%), kulut 44 938 087 € (31,27 %), vuosikatteen ollessa 901 905 € (53,24 %). Tässä vaiheessa tulos on ylijäämäinen 339 250 €.

  • Perhepalvelujen toimintakulut ovat 4,5 milj. euroa ja kasvua edelliseen vuoteen on 16,4 %. Merkittävää kasvua edellisvuoteen nähden on tapahtunut avohuollon ja lastensuojelun ostopalvelujen käytössä.
  • Aikuissosiaalityön palveluissa toimintakulujen toteuma on n. 483 418 euroa olleen talousarvion mukainen.
  • Vammaispalveluissa toimintakulut ovat 3,7 milj. euroa, joka on talousarvion mukainen.
  • Hoidon ja hoivan palveluiden toimintakulut ovat n 11 milj. euroa (32,2 %) olleen talousarvion mukainen.
  • Aikuisten psykososiaalisten palveluiden toimintakulujen toteuma on n. 1,9 milj. euroa (30,4 %), joka on talousarvion mukainen.
  • Erikoissairaanhoidon ostojen kustannukset ovat alle talousarvion toteuman ollessa 10,6 milj. euroa ja n. 13 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Erikoissairaanhoidon oman toiminnan osalta toteuma on liki main talousarviossa toimintakulujen ollessa n. 2,5 milj. euroa (33,4%).
  • Kuntoutuksen, suunterveydenhuollon ja vastaanottopalvelujen toimintakulut ovat talousarvion mukaiset. Kuntoutuksen toteuman ollessa 701 270 euroa (32 %), suunterveydenhuollon n. 1,2 milj.euroa (29,4%) ja vastaanottopalveluiden n. 4 milj. euroa ( 33,2%).

 Sairaspoissaolojen osalta on kasvua viime vuoden ensimmäiseen neljään kuukauteen verrattuna. Huomioitavaa kuitenkin on, että 65 % kuntayhtymän henkilöstöstä ei ole ollut lainkaan tai 1-3 päivän sairaspoissaoloja alkuvuoden aikana. Tämä on syytä ottaa huomioon analysoitaessa poissaoloja, ja henkilöstön kokonaistyöhyvinvointia. Myös alkuvuoden aikana on tehty lukuisia toimenpiteitä yksittäisten työntekijöiden pitkittyneiden tai toistuvien sairaspoissaolojen suhteen ja pyritty löytämään ratkaisuja.

 Toiminnallisesti ja taloudellisesti ensimmäinen vuosineljännes on ollut onnistunut. On kuitenkin selvää, että edelleen tarvitaan toimia talouden tasapainottamiseksi ja tarkkuutta talouden hallinnassa pidossa.

 Omistajaohjausryhmä käsittelee asian kokouksessaan 22.6.2022.

Esittelijä Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

Päätösehdotus Yhtymähallitus merkitsee osavuosikatsauksen tiedoksi.

 Osavuosikatsaus lähetetään tiedoksi jäsenkuntien valtuustoille.

Päätös Merkittiin tiedoksi ja esitys hyväksyttiin.

Liite Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2022

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Merkitään Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2022 tiedoksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Päivi Määttä esitteli asiaa kokouksessa.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin jaloittelutauon ajaksi klo 18.12 - 18.21.

 

Kaupunginvaltuusto 26.09.2022 § 97  

793/02.02.02/2022  

Liite Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2022

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Merkitään Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2022 tiedoksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa esitteli asiaa kokouksessa.