Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 290



Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokousaikataulu syyskaudella 2022

 

Kaupunginhallitus 27.06.2022 § 290

  

712/00.01.02/2022  

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Hallintosäännön mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.

Liite Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokousaikataulu syyskaudella 2022

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Kaupunginhallitus kokoontuu liitteenä olevan aikataulun mukaisesti Raatihuoneen juhlasalissa tai etänä, mikäli koronarajoitukset eivät mahdollista läsnäolokokouksen pitämistä.

Kaupunginvaltuusto kokoontuu liitteenä olevan aikataulun mukaisesti koronarajoitusten salliessa Tapahtumatalo Raahen Raahesaliin. Tapahtumatalo Raahen Fregattisalin valmistuttua kaupunginvaltuuston kokoukset siirtyvät pidettäväksi Fregattisalissa.

Päätös Hyväksyi esityksen ja päätti lisätä kokousaikatauluun kaupunginvaltuuston kokouksen 29.8.2022.