Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 27


 

Tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus 2021

 

Tarkastuslautakunta 24.05.2022 § 27

  

318/02.02.01/2022  

 Käsitellään ja hyväksytään arviointikertomuksen lopullinen sisältö ja päätösesitykset kaupungin valtuustolle. Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee valmistella valtuuston päätettävät ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä lautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella tavalla.

Kaupunginvaltuusto käsittelee Raahen kaupungin tilivuoden 2021 tilinpäätöksen, arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 ja päättää tarkastuslautakunnan esityksen perusteella vastuuvapauden myöntämisestä tilikaudelta 2021.

Tilintarkastaja esittää kertomuksessaan, että tilinpäätös voidaan hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää tilivelvollisille tilivuodelta 2021. Tilintarkastukertomukseen ei sisälly tilivelvolliseen kohdistuvaa muistutusta.                

Päätösesitys Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että tämä päättäisi:                                                                                  1) Merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviontikertomuksen vuodelta 2021.                                                                                   2) Kehottaa kaupunginhallituksen antamaan syyskuun 2022 loppuun mennessä valtuustolle kootun selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.                                                       3) Merkitsee tiedoksi tilintarkastukertomuksen vuodelta 2021.                           4) Hyväksyä tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden tilivuodelta 2021 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden viranhaltijoille.

Päätös Hyväksyi esityksen.