Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 86


Liite 1 Ote rakennetun ympäristön lautakunnan päätöksestä § 78

 

Koulujen liikuntasalien toimintamallin uudistaminen

 

Tulevaisuuslautakunta 24.05.2022 § 86

  

422/12.04.01/2022  

Valmistelija Vs. opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haarala

 Liikuntatoimen organisaatiouudistuksen myötä toimintaa kehitetään monin tavoin ja palveluja pyritään kehittämään yhä asiakasystävällisimmiksi.

 Koulujen liikuntasalien vuorojen varaamisesta on käyty keskustelua yhdessä opetustoimen ja liikuntatoimen kanssa. Tähän asti koulujen liikuntasalien varauksia on koordinoinut kunkin koulun rehtori tai koulunjohtaja.

 

 Keskustelussa päädyimme siihen, että asiakasystävällisin ja toimivin tapa olisi organisoida koulujen liikuntasalien vuorojakoprosessi kokonaisuudessaan liikuntapalveluiden alaisuuteen.

 

 Rakennetun ympäristön lautakunta on käsitellyt 11.5.2022 kokouksessaan koulujen liikuntasalien toimintamallin uudistamista 1.8.2022 alkaen. Kokouksessa päätettiin hyväksyä toimintamallin uudistaminen sekä maksut.

Liite Rakennetun ympäristön lautakunnan päätös 11.5.2022 § 78

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Haarala Kati

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunnalle saatetaan tiedoksi Rakennetun ympäristön lautakunnan päätös 11.5.2022 §78 liikuntasalien toimintamallin uudistamisesta ja hinnoittelusta sekä päätetään hyväksyä uusi toimintamalli koulujen salivuorojen organisointiin

Päätös Hyväksyi esityksen.


Anne-Maria Tokola ja Irmeli Stark poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.58.