Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 219


 

Täyttölupaesitys: kaavoitusarkkitehdin / yleiskaava-arkkitehdin toimi

 

Kaupunginhallitus 14.03.2022 § 102

Valmistelija Kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen

 Raahen kaupungin kaavoitus toimii itsenäisenä tulosalueena kehittämislautakunnan alaisuudessa. Kaavoitusyksikössä työskentelee kokoaikaisesti seitsemän henkilöä: kaavoituspäällikkö, kaavoitusarkkitehti, kaksi kaavasuunnittelijaa sekä kolme suunnitteluassistenttia.

 Vakituisessa työsuhteessa olleen kaavoitusarkkitehdin siirryttyä toisen kunnan palvelukseen marraskuussa 2021, tehtävää on hoitanut kaavoitusarkkitehti määräaikaisesti. Määräaikaisuus päättyy toukokuun lopussa. Kaavoitusyksikköön onkin syntymässä henkilöresurssin vajaus kesäkuun alusta lähtien.

 Lähitulevaisuudessa uudenlaisia paineita kaavoitukselle tuo jo käynnistynyt teollisuussektorin energiasiirtymä, kun prosesseja tuotannosta ja liikenteestä lähtien muutetaan hiilivapaiksi. Jotta siirtymä saadaan etenemään suunnitellussa aikataulussa, tulee tarkastella Raahen alueen ajantasaista kaavatilannetta ja reagoida hyvissä ajoin tarvittaviin prosesseihin, joita ovat lupa- ja kaavoitusprossien lisäksi erilaisia lausuntomenettelyjä edellyttävät prosessit.

 Kaavoitusyksikkö on valmistelemassa siirtymistä jatkuvaan yleiskaavoitukseen, jolloin kaavoitusarkkitehdin toimi tulisi täyttää yleiskaava-arkkitehdin nimikkeellä.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

Päätösesitys Muutetaan kaavoitusarkkitehdin toimi yleiskaava-arkkitehdin toimeksi ja annetaan kehittämislautakunnalle lupa täyttää toimi toistaiseksi voimassa olevana 1.6.2022 alkaen.

Päätös Va. kaupunginjohtaja Ritva Mattila teki muutetun päätösesityksen, että asia jätetään pöydälle uudelleen valmisteltavaksi.

Muutettu päätösesitys hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 16.05.2022 § 219

  

315/01.01.01/2022  

Valmistelija Kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen

 Raahen kaupungin kaavoitus toimii itsenäisenä tulosalueena kehittämislautakunnan alaisuudessa. Kaavoitusyksikössä työskentelee kokoaikaisesti seitsemän henkilöä: kaavoituspäällikkö, kaavoitusarkkitehti, kaksi kaavasuunnittelijaa sekä kolme suunnitteluassistenttia.

 Vakituisessa työsuhteessa olleen kaavoitusarkkitehdin siirryttyä toisen kunnan palvelukseen marraskuussa 2021, tehtävää on hoitanut kaavoitusarkkitehti määräaikaisesti. Määräaikaisuus päättyy 31.5.2022. Kaavoitusyksikköön on syntymässä merkittävä henkilöresurssin vajaus kesäkuun alusta lähtien.

 Lähitulevaisuudessa mittavia paineita kaavoitukselle tuo jo käynnistynyt teollisuussektorin energiasiirtymä, ns. vihreä siirtymä. Tähän liittyen Raahessa on käynnistymässä SSAB:n merkittävä kaavoitusaloite sekä erityisesti merituulivoimaan liittyviä kaavoitusaloitteita. Jotta siirtymä saadaan etenemään suunnitellussa aikataulussa lähivuosikymmenen aikana, tulee tarkastella Raahen alueen ajantasaista kaavatilannetta ja reagoida hyvissä ajoin tarvittaviin prosesseihin, joita ovat lupa- ja kaavoitusprossien lisäksi erilaisia lausuntomenettelyjä edellyttävät prosessit.

 Vakituinen kaavoitusarkkitehdin toimi tulisi täyttää viipymättä. Henkilöresurssin vajaus on syntymässä jo 1.6., joten väliaikaisesti kaavoitusarkkitehdin toimi voidaan täyttää 1.6.2022-31.12.2022 jatkamalla määräaikaista sopimusta. Määräaikaisella sopimuksella vuoden loppuun saakka varmistetaan kaavoitusyksikön toimintakyky ja mahdollistetaan vakituisen kaavoitusarkkitehdin rekrytoiminen syksyn 2022 aikana 1.1.2023 lähtien.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Täytetään kaavoitusarkkitehdin toimi 1.6.2022 - 31.12.2022 ajaksi määräaikaisella työsuhteella.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen esitteli asiaa kokouksessa.