Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 75


 

Kuntalaisaloite / Mestauskallion metsäpuiston kehittäminen

 

Kaupunginhallitus 02.05.2022 § 203

Valmistelija Kaupungin puutarhuri Tita Haapajoki ja kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen

 Aloite luotu Kuntalaisaloite.fi-palveluun 15.2.2022

 Aloitteen julkaisupäivämäärä 16.2.2022

 Mestauskallion metsäpuisto -projekti on edennyt ja on ehdottomasti hyvä lisä kaupungin puistoihin.

 Jotta alue tulisi houkuttelevammaksi käynti- ja retkikohteeksi eri ikäisille ihmisille ehdotan että sinne hankitaan penkkejä ja pöytä jonka ääressä retkieväitä voi nauttia puiston kauneutta ihaillessa.

 Samoin lapsille olisi hyvä saada alueelle toiminnallista tekemistä esim. keinujen, liukumäen ja vaikka kiipeilytelineen muodossa.

 Puiston vieressä on kenttä johon nämä voisi hyvin sijoittaa.

 Kaupungin puutarhurin Tita Haapajoen ja kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkasen vastaus 26.4.2022 kuntalaisaloitteeseen Mestauskallion metsäpuiston kehittäminen:

 Mestauskallion metsäpuisto on pitkän aikajänteen projekti, jossa halutaan luoda kaupunkilaisille viihtyisä ja elämyksellinen lähimetsä. Uudenlainen puistokäsitys tukee liikunnallisuutta ja samalla antaa myös valtatietä kulkeville viestin monien aarteiden puistokaupunki Raahesta. Toivomme sen houkuttelevan valtatiellä kulkijat uteliaasti poikkeamaan kaupungin tarjoamien elämysten ja palvelujen pariin.

 Kaupungin ympäristönhoidon resurssit ovat rajalliset ja kehittäminen suuntautuu lähivuosina Merimuseon ympäristön viherrakentamisen toteuttamiseen. Mestauskallion metsäpuistoa edistetään mahdollisuuksien mukaan. Viime vuonna puustoa harvennettiin ja risukoita raivattiin. Myös ensimmäiset alppiruusut, atsaleat ja hortensiat istutettiin. Tänä vuonna tasoitamme alueen polkuja ja lisäämme alppiruusuja ja hortensioita alueelle. Pystytämme myös nimikyltit taimille ja asennamme muutaman istuinpenkin polun varrelle.

 Leikkivälineitä ei alueelle ole tulossa. Mestauskallion vanha leikkipuisto poistettiin leikkipuistojen verkostosuunnitelman mukaisesti huonokuntoisena ja vähän käytettynä puistona. Mestauskallion lammen kunnostus ja ympäristön siistiminen on sen sijaan tulevien vuosien ohjelmassa. Lammen ympäristöä voidaan kehittää lähivirkistysalueena ja käytäntö sitten osoittaa, onnistuuko alueella roskaton retkeily ja pysyykö alue vapaana ilkivallasta ja häiriöistä. Jatkossa lammen alue metsäpuistoineen on uudenlainen lähivirkistyskohde, jota asukkaat ja viereisen kuntopolun käyttäjät voivat hyödyntää.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan kuntalaisaloitteeseen kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkasen valmistelema vastaus.

Saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Kaupunginvaltuusto 23.05.2022 § 75

371/00.01.05/2022  

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

Päätösesitys Annetaan kuntalaisaloitteeseen kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkasen valmistelema vastaus.

Saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.