Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.05.2022/Pykälä 192



 

Raahen seutukunnan kotoutumisen koordinaation kuntasopimuksen hyväksyminen

 

Kehittämislautakunta 19.04.2022 § 70

 

 

 

Valmistelija Työllisyydenhoidon päällikkö Antti Vainiokangas

 

 Raahen seutukunnan kotouttamisohjelma 2021-2024 on hyväksytty Raahen valtuustossa 21.6.2021, Siikajoen valtuustossa 23.6.2021 sekä Pyhäjoen valtuustossa 7.7.2021. Lakisääteisessä ja kuntia velvoittavassa Kotouttamisohjelmassa vuodelle 2022 on asetettu tavoitteeksi seutukun-nallisen kotoutumisen koordinointitehtävä. Seutukunnallinen kotoutumisen edistämisen koordinoija on keskeinen virkahenkilö, jonka vastuulle on asetettu useampi toimenpide kotouttamisohjelmassa. Viran ja tehtävän hoitaminen edellyttää taloudellisia resursseja, joihin seudun kunnat ovat varautuneet vuoden 2022 talousarvioissaan.

 

 Raahen seutukunnan kotoutumisen koordinaation toteuttamiseksi on valmisteltu Raahen seutu-kunnan kotoutumisen koordinaation kuntasopimus, jolla Raahen seudun kunnat ilmaisevat tahtonsa osallistua yhdessä kotoutumisen edistämiseen liittyvien palvelujen ja toimintojen tuottamiseen, kehittämiseen sekä yhteensovittamiseen. Kuntien tarkoituksena on vastata lainsäädännöllisiin kotoutumisen edistämisen sekä asettautumisen velvoitteisiin, tukea yhdistysten sekä erillisten hank-keiden toimintaa sekä osallistua kansalliseen ja alueelliseen yhteistyöhön sekä kehittämiseen.  

 

 Kuntasopimuksella sovitaan niistä sopimukseen kuuluvien sopijapuolten välisestä yhteistyöstä ja kustannusten jakamisen periaatteista, jotka liittyvät kotoutumisen koordinaatioon sekä lakisääteisiin viranomaistehtäviin. Sopimuksessa sopijapuolet myötävaikuttavat osaltaan sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseen ja pyrkivät toimimaan hyvässä yhteistyössä kotoutumisen koordinaation toteuttamiseksi.

 

 Sopijapuolten eli kuntien vastuut ja velvollisuudet on kuvattu laissa kotoutumisen edistämisestä 2010/1386.

 

 Työllisyydenhoidon päällikkö Antti Vainiokangas esittelee asiaa tarkemmin kokouksessa

 

Liitteet Raahen seutukunnan kotoutumisen koordinaation kuntasopimus (LUONNOS)

 

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

 

Päätösesitys Kehittämislautakunta esittää Pyhäjoen ja Siikajoen kunnanhallituksille / kunnanvaltuustoille sekä Raahen kaupunginhallitukselle / kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Hyväksytään liitteen mukainen Raahen seutukunnan kotoutumisen koordinaation kuntasopimus.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Jonne Törmäkangas teki seuraavan vastaesityksen kokouksen asiakohtaan: "Esitän että sopimuksesta poistetaan sivulta neljä, kohderyhmistä laittomasti maassa olevat ns. paperittomat."

Vastaesitys raukesi kannattamattomana.

Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jonne Törmäkangas ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen, joka liitetään kirjallisena pöytäkirjan liitteeksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Tiina Hovi, Jari Ojala, Paula Anttila, Antti Tornberg ja Antti Vainiokangas poistuivat tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen klo 17.42.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan käsittelyn jälkeen pidettiin jaloittelutauko klo 17.42-18.00.

 

 

 

Kaupunginhallitus 02.05.2022 § 192

  

478/05.00.00/2022  

 

Valmistelija Työllisyydenhoidon päällikkö Antti Vainiokangas

 

 Työllisyydenhoidon päällikkö Antti Vainiokangas esittelee asiaa kokouksessa.

 

Liite Raahen seutukunnan kotoutumisen koordinaation kuntasopimus (luonnos)

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Hyväksytään liitteen mukainen Raahen seutukunnan kotoutumisen koordinaation kuntasopimus.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Anu Mattila esitti, että sopimuksesta poistetaan kohderyhmistä laittomasti maassa olevat ns. paperittomat. Jari Seppänen kannatti Anu Mattilan esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, joten kaupunginhallituksen tulee äänestää asiassa. Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti sähköistä äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Anu Mattilan esitystä, äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.

Annetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai 9 JAA-ääntä (Sari Pekkala, Jaana Hautamäki, Liisa Lumijärvi, Matti Nikula, Sari Nurro, Pekka Poukkula, Marko Salmela, Elias Tornberg, Tarja Ollanketo) ja Anu Mattilan esitys sai 2 EI-ääntä (Anu Mattila, Jari Seppänen). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on äänin 9 - 2, hyväksynyt kaupunginjohtajan esityksen asiassa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anu Mattila ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen, joka liitettiin kirjallisena pöytäkirjan liitteeksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen esitteli asiaa kokouksessa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin teknisen tauon ajaksi klo 19.37 - 19.48.