Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.05.2022/Pykälä 197



 

Ympäristöterveydenhuollon kehittäminen Oulun eteläisten kuntien kesken

 

Kaupunginhallitus 02.05.2022 § 197

  

535/00.04.01/2022  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 

 Oulun eteläisen kunnat (Ylivieska, Oulainen, Alavieska, Sievi, Nivala, Haapavesi, Haapajärvi, Siikalatva, Kärsämäki, Pyhäntä, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Kalajoki, Merijärvi, Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki) ovat pyytäneet selvitystyötä, siitä miten alueella olisi järkevää järjestää ympäristöterveydenhuollon palvelut v. 2023 eteenpäin.

 

 Nykyisellään ympäristöterveydenhuolto järjestetään alueella neljällä yhteistoiminta-alueella (Selänne, Helmi, Kallio ja Raahe/Kalajoki). Selänteessä ja Kalliossa sote-tehtävien siirtyminen nykyisestä kuntayhtymästä hyvinvointialueille pakottaa etsimään uusia ratkaisumalleja ympäristöterveydenhuollon järjestämiseen. Yksiköt ovat muutenkin suhteellisen pieniä ja alueelle kärsitään työvoimavajeesta etenkin eläinlääkintähuollossa.

 

 Selvityksen tarkoituksena on tuottaa muutamia eri vaihtoehtoja vaikuttavuustarkasteluineen siitä, miten ympäristöterveydenhuolto olisi mahdollista järjestää alueella. Koska ympäristöterveydenhuolto tuotetaan osassa selvityskuntia kuntien yhteisessä yksikössä, jolle on myös siirretty aluetoimijasta riippuen ympäristönsuojelu tai myös rakennusvalvonta, joudutaan myös näiden toimintojen organisointi huomioimaan eri ratkaisumalleissa.

 

 Tässä selvityksessä kuvataan ympäristöterveydenhuollon yhteistyömalli, joka on toiminnallinen, tasalaatuinen, paikallista elinvoimaa edistävä ja kunnalliset erityispiirteet säilyttävä. Selvityksessä kuvataan yhteistoiminnan olennaisimmat hyödyt ja haitat verrattuna nykyiseen toimintamalliin sekä esitetään suositukset, joiden pohjalta yhteistoiminta on mahdollista käynnistää. Työtä on ohjannut yhteistoiminta-alueiden sekä kuntien johtajista koostuva ohjausryhmä. Työn toteutuksesta on vastannut FCG:ssä Jarno Parviainen sekä Marika Koramo. Selvityksen tarkoituksena on tuottaa esitys Oulun Eteläisten kuntien vaihtoehtoisista tavoista ja mahdollisuuksista tuottaa ympäristöterveydenhuolto vuodesta 2023 eteenpäin.

 

 Eri vaihtoehtojen tarkastelussa huomioidaan muun muassa seuraavat näkökulmat:

­     osaamisen turvaaminen ja osaamisen kehittäminen

­     rekrytointimahdollisuudet

­     toiminnan jatkuvuuden ja tasalaatuisuuden varmistaminen

­     toiminnan taloudellisuus

­     yhteistyö synergisten toimialojen kanssa

­     kuntaohjauksen ja kuntademokratian sidos (luottamuselinrakenne)

­     tukipalvelujen järjestäminen (ohjelmistot, tilakysymykset, hallintohenkilöstö, arkistot)

­     vaikutukset asukkaille

­     vaikutukset elinkeinoelämälle

 

 Selvityksen loppuraporttia esiteltiin kaupunginhallituksen luottamushenkilöille Teams-kokouksessa maanantaina 25.4.2022. Loppuraportin esitteli konsultti Jarno Parviainen FCG:ltä.

 

 Kuntia on pyydetty toimittamaan viimeistään 9.5.2022 kannanottonsa osallistumisestaan palvelun tuottamiseen yhteistyössä. Lisäksi kunnilta on pyydetty kannanottoa halukkuudesta toimia vastuukuntana palvelun tuottamisessa mahdollisine reunaehtoineen tai muusta ratkaisuvaihtoehdosta.

 

Liitteet Ympäristöterveydenhuollon kehittäminen Oulun eteläisten kuntien kesken, esitys 19.4.2022

 Ympäristöterveydenhuollon yhteistyöselvitys: Oulun eteläiset kunnat, loppuraportti 22.4.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

 

Päätösesitys Päätetään, että Raahen kaupunki jatkaa ympäristöterveydenhuollon yhteistyötä nykyisten yhteistyökuntien ja toiminta-alueiden kanssa. Raahen kaupungilla on valmius tehdä laajempaakin yhteistyötä vapaaehtoisuuden pohjalta.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.