Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 60


 

Kuntalaisaloite / Valtuuston kokoukset verkkotallenteiksi

 

Kaupunginhallitus 11.04.2022 § 176

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 

 Aloite luotu Kuntalaisaloite.fi-palveluun 21.11.2021

 Aloitteen julkaisupäivämäärä 22.11.2021

 

 Raahen valtuuston kokoukset ovat toistaiseksi katsottavissa vain suorastriiminä netistä. Kokousten saavutettavuutta kuntalaisille parantaisi, jos kokoukset myös tallennettaisiin. Tallenne mahdollistaisi pitkien kokouksien seuraamisen katsojalle sopivalla aikataululla. Useilla ei ole arjen kiireiden keskellä aikaa seurata kokousta alusta loppuun yhdellä istumalla. Myöskään kokousten ajankohta ei aina ole sopiva.

 

 Monilla muilla paikkakunnilla vastaavaa on jo saatavilla, ja näyttökerroista voi päätellä kokousten kiinnostavan kuntalaisia. Aloitteella on demokratiaa lisäävä vaikutus, kun oman kunnan asioiden hoito tulee näkyvämmäksi. Uskon sen tekevän politiikan seuraamisesta kiinnostavampaa. Tallenteet ovat valtuutetuillekin hyödyksi. Niillä saa näkyvyyttä ja niihin voi palata jälkikäteenkin tarkistamaan kokouksessa puituja asioita.

 

 Ehdotan, että Raahen kaupunki toteuttaisi aloitteeni ja voisimme saada valtuuston kokoukset kaikkien katsottaviksi ajasta ja paikasta riippumatta.

 

  Hallintojohtaja Matti Bergmanin vastaus 5.4.2022:

 

Aluehallintoviraston antaman tiedon mukaan tallennettavat videolähetykset on tekstitettävä suomeksi ja ruotsiksi 14 vrk:n sisällä videon verkkoon tallentamisessa, jotta nämä täyttäisivät lain mukaiset saavutettavuusvaatimukset. Kaupunginvaltuuston kokousten tallentaminen ja myöhemmin katsottavaksi saattaminen vaatisi resursseja tekstitysten laatimiseksi sillä nämä tulisi tehdä laadukkaasti ja 14 vrk:n sisällä. Käytännössä tämä vaatisi palvelun ostoa palveluntuottajilta, koska kaupungilla ei ole resursseja tämän järjestämiseksi. Tämä olisi kustannuksiltaan huomattava kuluerä kaupungille, eikä tähän ole osoitettu budjettiin varoja vuodelle 2022.

 

 Alle 14 vuorokaudeksi tallennetut ja katsottavissa olevat tallenteet eivät kuulu tämän saavutettavuusvaatimuksen piiriin, joten kaupunki tarkastelee tallennusmahdollisuutta tämän perusteella. Raahessa valtuuston kokoukset ovat pääasiassa järjestetty kerran kuussa maanantaina, joten alle 14 vrk tulisi täyteen juuri viikonloppuisin. Tämä ei ole käytännöllistä, joten mahdollinen tallennuksen pituus voisi tulee olla tätä lyhyempi. Tallentamisen mahdollisuutta tarkastellaan ja mikäli se ei lisää kustannuksia ja se olisi yksinkertaisesti järjestettävissä lain mukaisesti, niin asiaa kehitetään tämän mukaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan kuntalaisaloitteeseen hallintojohtaja Matti Bergmanin valmistelema vastaus.

Saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Katja Hänninen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 20.09.

 

 

Kaupunginvaltuusto 25.04.2022 § 60

  

1056/00.01.05/2021  

 

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 

 Annetaan kuntalaisaloitteeseen hallintojohtaja Matti Bergmanin valmistelema vastaus.

Saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.