Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2022/Pykälä 56


Liite 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2022 alkaen

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2022 alkaen

 

Tulevaisuuslautakunta 19.04.2022 § 56

  

457/12.06.00/2022  

 

Valmistelija Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Stark

 

 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein.

 

 Elokuun 2022 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 13.12.2021 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1087/2021).

 

 Varhaiskasvatuksessa perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä.

 

 Asiakasmaksujen osalta ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 288 eurosta 295 euroon. Alin perittävä maksu nousee nykyisestä 27 eurosta 28 euroon. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta eli enintään 118 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.

 

 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta.

 

 Raahen kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on käytössä varattuihin tunteihin perustuva maksukäytäntö. Tuntirajat ja muut periaatteet on tarkennettu liitteessä Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2022 alkaen.

 

 Tulorajat ja niiden muutokset 1.8.2022 alkaen, maksut muuttuvat indekstitarkistuksen vuoksi

 

Perheen     Tuloraja  Maksu alkaen 28€,    Maksu 295€, jos

koko           €/kk  tulot vähintään tulot enemmän kuin

                   Maksuprosentti 10,7%

 

hlöä            1.8.2021 1.8.2022 1.8.2021           1.8.2022 1.8.2021         1.8.2022               

2                  2798 2913 3050                  3174 5485         5674

3                  3610 3758 3862                  4020 6297         6515

4                  4099 4267 4351                  4526 6786         7020

5                  4588 4777 4840                  5040 7275         7535

6                  5075 5284 5327                  5545 7762         8043

 

 Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 197 euroa 1.8.2022 lähtien.

 

 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu opetustoimen hintaindeksiin ja tulorajat ansiotasoindeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa tarkemmin säädetyllä tavalla. Asiakkaille tulee tehdä uudet maksupäätökset, mikäli maksu muuttuu.

 

 Päiväkodeissa on mahdollista saada tilapäistä lastenhoitoa ilman, että lapselle myönnetään varhaiskasvatuspaikka. Tällöin tarve on väliaikainen. Perhe ei näissä tilanteissa menetä kotihoidon tukea. Tilapäisen hoidon maksut ovat 1.8.2021 alkaen kokopäivähoito 15/€ ja osapäivähoito (enintään 5h/päivä) 9€/päivä. Maksut ovat ollet samat useita vuosia, joten niitä on syytä tarkistaa. 1.8.2022 alkaen kokopäivä 29€/ päivä, osapäivä (enintään 5h) 14€. Tilapäisen hoidon periaatteet on määritelty liitteessä.

 

Liitteet Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2022 alkaen

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Haarala Kati

 

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta päättää varhaiskasvatusmaksujen perusteista ja asiakasmaksujen muutoksesta 1.8.2022 alkaen liitteen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.