Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 22.03.2022/Pykälä 39


Liite 1 Tiedote esiopetuslukuvuosi 2022 - 2023

 

Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2022 - 2023

 

Tulevaisuuslautakunta 22.03.2022 § 39

  

241/12.06.00/2022  

 

Valmistelija vs. opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haarala sekä varhaiskasvatuksen osalta vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Stark ja koulujen osalta vastuurehtori Anne-Maria Tokola

 

 Raahen kaupunki järjestää esiopetusta ajalla 11.8.2022 - 2.6.2023.

 

 Esiopetus on perusopetuslain mukaista toimintaa, jota annetaan päiväkodeissa ja kouluissa. Esiopetusta antavat pedagogisen koulutuksen saaneet opettajat yhteensä 700 tuntia vuodessa, 19 tuntia viikossa. Opetuksessa noudatetaan Raahen kaupungin esiopetuksen suunnitelmaa. Esiopetus on velvoittavaa eli jokainen esiopetusikäinen tulee ilmoittaa esiopetukseen. Esiopetus on maksutonta.

 

 Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta, maksu määritellään varhaiskasvatuksen maksukäytännön mukaisesti.

 

 Lukuvuodeksi 2022 - 2023 esiopetuspaikkoja oli haettavana koko- ja osapäiväryhmissä Antinkankaan, Kummatin, Lybeckerinpuiston, Ollinsaaren, Pattasten, Saloisten, Satulehdon ja Vihannin päiväkodeissa sekä Antinkankaan, Haapajoen, Koivuluodon/Ollinsaaren toimipisteen, Olkijoen, Tikkalan ja Vihannin yhtenäiskoulun kouluissa. Lybeckerinpuiston päiväkodin osalta oli mahdollisuus hakea myös ulkoilmaeskariin. Tarvittaessa kaupunki ostaa esiopetuspalveluita myös yksityisiltä palvelujen tuottajilta, joten esiopetukseen oli mahdollista hakea myös yksityiseen päiväkotiin (Tiedote esiopetuslukuvuosi 2022 - 2023, liitteenä)

 

 Esiopetukseen lukuvuonna 2022 - 2023 tuli kaikkiaan 271 (268) hakemusta.

 

 Esiopetuspaikkoja haettiin seuraavasti:

 Paikka hakijoiden määrä/tulevien esioppilaiden määrä (suluissa lv. 20 - 21 hakijamäärä)

 Esioppilaiden kokonaismäärään vaikuttavat myös lapset, joilla on pidennetty oppivelvollisuus tai joille on haettu lykkäystä koulun aloittamiseen.

 Antinkankaan päiväkoti 23/28 (29)

 Lybeckerinpuiston päiväkoti 45/48 (36)

 Kummatin päiväkoti 28/20 (16)

 Ollinsaaren päiväkoti 21 (22)

 Vihannin päiväkoti 10(6)

 Pattasten päiväkoti 40/42 (33)

 Saloisten päiväkoti 25/28 (20)

 Satulehdon päiväkoti 22/29 (33)

 Yksityinen Päiväkoti Pikku Pietari 4 (3)

 Antinkankaan koulu 9 (14)

 Haapajoen koulu 9 (3)

 Koivuluodon koulun/Ollinsaaren toimipiste 3 (6)

 Olkijoen koulu 4 (8)

 Tikkalan koulu 13 (11)

 Vihannin Yhtenäiskoulu 13 (12)

 

 Kaikille lapsille järjestyy esiopetuspaikka mutta ei välttämättä heidän ensisijaisesti hakemastaan paikasta. Täydentävää varhaiskasvatusta tarvitsevat esiopetukseen hakijat pyritään sijoittamaan päiväkotien esiopetusryhmiin huomioiden alueiden kokonaisuus.

 

 Muutoksia edelliseen lukuvuoteen: Koivuluodon koulun Ollinsaaren toimipisteessä esiopetusta ei järjestetä, koska hakijoita oli vain 3. Vihannin yhtenäiskoulun ja Vihannin päiväkodin esiopetus järjestetään yhdessä ryhmässä (Vihannin päiväkoti).

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Haarala Kati

 

Päätösesitys Lautakunta päättää, että esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2022 - 2023 seuraavasti:
- Päiväkotien yhteydessä Antinkankaan, Kummatin, Lybeckerinpuiston, Ollinsaaren, Pattasten, Saloisten, Satulehdon ja Vihannin päiväkodeissa.
- Yksityisten päiväkotien osalta esiopetusta ostetaan harkinnan mukaan.
- Koulujen osalta esiopetusta järjestetään Antinkankaan, Haapajoen, Olkijoen ja Tikkalan kouluissa

 

Päätös Hyväksyi esityksen.