Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 39


 

Valtuustoaloite / Ystävyyskaupunkitoiminnan jäädyttäminen, valtuutettu Seppo Sorvari

 

Kaupunginhallitus 14.03.2022 § 111

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 

 Valtuutettu Seppo Sorvarin valtuustoaloite 28.2.2022:

 

 Venäjän aloitettua yksipuolisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, useampi suomalainen kunta ja kaupunki on ilmoittanut jäädyttävänsä tilanteen vuoksi ystävyyskaupunkitoiminnan venäläisten kaupunkien kanssa.

 

 Raahen ystävyyskaupungit Venäjällä ovat Tserepovets ja Sosnovyi Bor. Ystävyyskaupunkisuhde ensin mainittuun on perustunut mm. kulttuuri- ja opiskeluvaihtoon. Jälkimmäinen suhde on puhtaasti solmittu Fennovoima-Rosatom -hankkeen vuoksi.

 

 Venäjän toimien jälkeen on oltava kaikille päivänselvää, että energiayhteistyöhanketta ei voida jatkaa venäläisen toimijan kanssa. On myös kyseenalaista muutenkin pitää ystävyyskaupunkina venäläistä suljettua ydinvoimakaupunkia.

 

 Siksi esitän, että

 

a)    Ystävyyskaupunkisuhde Sosnovyi Borin kanssa irtisanotaan välittömästi

 

b)   Ystävyyskaupunkitoiminta jäädytetään Tserepovetsin kanssa, kunnes Venäjä on vetäny joukkonsa pois Ukrainasta.

 

 Hallintojohtaja Matti Bergmanin vastaus 8.3.2022:

 

 Raahen kaupungilla on aiemman yhteistyön johdosta ystävyyskaupungit Cherepovets ja Sosnovyi Bor Venäjällä. Cherepovetsin kanssa sopimus on allekirjoitettu vuonna 1968 ja uusittu 1997. Ystävyyskaupunkivierailuja on tehty kaupunkien välillä. Vastaavasti Sosnovyi Borin kanssa sopimus on allekirjoitettu vuonna 2017 yhdessä Kalajoen kaupungin ja Pyhäjoen kunnan kanssa. Ystävyystoiminnalla kannustettiin kunnallisia ja elinkeinoelämän toimijoita sekä vapaa-ajan toimijoita yhteistyöhön alueiden välillä.

 

 Venäjän toimet helmikuussa 2022 Ukrainaa ja Ukrainan kansaa kohtaan eivät ole hyväksyttäviä, eikä Raahen kaupunki voi tässä valossa jatkaa yhteistyötä ystävyyskaupunkiensa kanssa. Raahen kaupunki jäädyttää yhteistyön sopimusystävyyskaupunkien Cherepovetsin ja Sosnovyi Borin kanssa. Uusia yhteistyöhankkeita ei keskeytyksen aikana suunnitella eikä aloiteta. Keskeytys on voimassa toistaiseksi.

 

 Sosnovyi Boria koskeva yhteistyön irtisanominen ei tällä hetkellä poikkeaisi yhteistyön jäädyttämisestä sillä uusia yhteistyöhankkeita ei keskeytyksen aikana suunniteltaisi eikä aloitettaisi. Lisäksi Sosnovyi Borin kanssa tehty yhteistyö sopimus on kirjoitettu yhdessä Pyhäjoen ja Kalajoen kanssa, joten sitä koskeva irtisanominen tulisi tehdä yhteistyössä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen hallintojohtaja Matti Bergmanin valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 21.03.2022 § 39

  

275/00.01.04/2022  

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 

 Annetaan valtuustoaloitteeseen hallintojohtaja Matti Bergmanin valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.