Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.03.2022/Pykälä 125

Kaupunginjohtajan valinta

Kaupunginhallitus 21.02.2022 § 75

Valmistelija Va. kaupunginjohtaja Ritva Mattila

 Kaupunginjohtaja on irtisanoutunut virastaan 28.1.2022.

 Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kaupunginjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan.

 Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä (Laki kunnallisesta viranhaltijasta 4 §). Hakuajan on oltava vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu Kuntalain 108 §:n määrittämällä tavalla. Pykälän 5 mukaan virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä (Laki kunnallisesta viranhaltijasta § 5).

 Kunnanjohtajan virkaan voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole sitä hakenut ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys.

 Kaupunginjohtajan viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä käytännön perehtyneisyys kunnallishallintoon (hallintosääntö 42 §).

 Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan maaliskuun kokouksessa.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää:

Kaupunginjohtajan virka julistetaan haettavaksi määräaikaisena virkana 15.4.2022-15.4.2025.

Hakuaika alkaa 22.2.2022 ja päättyy 8.3.2022. Virka julistetaan haettavaksi kuntarekryssä sekä kaupungin verkkosivuilla.

Haastatteluryhmänä toimii kaupunginhallituksen kokouspiiri.

Haastatteluun voidaan suostumuksensa nojalla kutsua henkilö, joka ei ole virkaa hakenut ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys.

Virkaan valittavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, vahvaa käytännön johtamiskokemusta ja vuorovaikutustaitoja sekä kunnallishallinnon ja elinkeinoelämän tuntemusta.

Valinnassa arvostetaan lakiosaamista ja kehittämismyönteisyyttä.

Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Päätös Keskustelun kuluessa kaupunginjohtaja Ritva Mattila teki seuraavanlaisen muutetun päätösesityksen:

Kaupunginjohtajan virka julistetaan haettavaksi määräaikaisena virkana kolmen vuoden määräajaksi.

Hakuaika alkaa 22.2.2022 ja päättyy 8.3.2022. Virka julistetaan haettavaksi kuntarekryssä sekä kaupungin verkkosivuilla.

Haastatteluryhmänä toimii kaupunginhallitus, kaupunginvaltuuston puheenjohtajat ja va. kaupunginjohtaja.

Haastatteluun voidaan suostumuksensa nojalla kutsua henkilöitä, jotka eivät ole virkaa hakeneet ja joiden kelpoisuudesta on esitetty selvitys.

Virkaan voidaan suostumuksensa nojalla kutsua henkilö, joka ei ole virkaa hakenut ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys.

Virkaan valittavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, vahvaa käytännön johtamiskokemusta ja vuorovaikutustaitoja sekä kunnallishallinnon ja elinkeinoelämän tuntemusta.

Valinnassa arvostetaan lakiosaamista ja kehittämismyönteisyyttä.

Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että va. kaupunginjohtaja Ritva Mattila esitteli asiaa kokouksessa.

Kaupunginhallitus 14.03.2022 § 101

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Hakuaikaan mennessä virkaan on antanut suostumuksensa OTK Leena Mikkola-Riekkinen ja virkaa on hakenut MMM Seppo Pirttikoski. Hakemusasiakirjat esitellään kokouksessa.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää mahdolliset haastatteluun kutsuttavat. Haastattelut suoritetaan 16.3.2022 klo 16.30. Kaupunginhallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen 16.3.2022 klo 18.00.

Päätös Sari Nurro teki vastaesityksen:
"Hakuilmoitus tulee laatia uudelleen kaupunginhallituksen kanssa hakuaikaa pidentäen ja ottaen huomioon virkatehtävän nykyaikaiset, laaja-alaiset vaatimukset ja erityisesti Raahen kaupungin yksipuolista elinkeinorakennetta koskevat haasteet". Vastaesitystä ei kannatettu.

Kaupunginhallitus päätti kutsua haastatteluun OTK Leena Mikkola-Riekkisen ja MMM Seppo Pirttikosken. Haastattelut pidetään 16.3.2022 klo 16.30 ja haastatteluryhmänä toimii kaupunginhallitus sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtajat. Kaupunginhallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen 16.3.2022 klo 18.00.

Sari Nurro jätti eriävän mielipiteen:
"Raahen kaupunki ja kaupungin hallintokulttuuri edellyttävät aiemmasta poiketen muutoksia ja uudistamisnäkemyksiä toiminnassa. Kaupungin nykyinen toimintamalli on jäänne menneisyydestä, eikä parane menneisyyden metodeilla. Raahen Kokoomuksen ryhmä olisi toivonut aidosti avointa hakua ja tehtävän täyttöä sekä mahdollisuutta vertailla useita hakijoita keskenään. Virkaa ei tule täyttää nyt toteutetun suppean haun perusteella."

Merkittiin pöytäkirjaan, että Pasi Pitkänen, Kati Haarala ja Matti Bergman poistuivat asian käsittelyn ajaksi kokouksesta. Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Tarja Ollanketo.

Kaupunginhallitus 16.03.2022 § 125

152/01.01.01/2022  

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Kaupunginhallitus tekee haastattelujen pohjalta kaupunginvaltuustolle esityksen kaupunginjohtajan valinnasta.

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ollanketo Tarja

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Valitaan kaupunginjohtajaksi kolmen (3) vuoden määräajaksi valintaryhmän esittämä henkilö.

Valinta on ehdollinen, kunnes viranhaltija on kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijalaista annetun 7 §:n mukaisesti toimittanut kaupunginhallitukselle lääkärintodistuksen terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Valtuutetaan puheenjohtajisto yhdessä valitun viranhaltijan kanssa valmistelemaan kuntalain 42 §:n mukaisesti kaupunginjohtajan johtajasopimus Suomen Kuntaliiton sopimusoppaan mallin mukaisesti. Johtajasopimus tuodaan myöhemmin kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös Päätettiin esittää kaupunginvaltuustolle:

Valitaan kaupunginjohtajaksi kolmen (3) vuoden määräajaksi OTK Leena Mikkola-Riekkinen 19.4.2022 alkaen tai sopimuksen mukaisesti.