Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 01.03.2022/Pykälä 35


 

Varhaiskasvatuspalveluiden virkanimikemuutos

 

Tulevaisuuslautakunta 01.03.2022 § 35

  

82/01.00.01/2022  

 

Valmistelija Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Stark

 

 Varhaiskasvatuspalveluissa on Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti järjestettävä perheille palveluohjausta varhaiskasvatus-palveluista ja sen vaihtoehdoista. Varhaiskasvatuksen palveluohjaus on hoidettu toisen työn ohella. 


Yksityinen varhaiskasvatus on kunnan valvonnan alaisena. Valvontaan kuuluu tukea ja ohjeistaa yksityisen päiväkodin perustamiseen liittyvissä kysymyksissä sekä huolehtia, että lain vaatimus henkilöstön määrän, kelpoisuuden sekä henkilöstön ja lapsimäärän suhteen toteutuu. Yksityistä varhaiskasvatus on hoidettu osa-aikaisena tehtävänä.

 

 Sekä palveluohjaajan että yksityisen varhaiskasvatuksen vastuuhenkilön eläköidyttyä yhdistimme tehtävät samaan toimeen, jota hoidetaan määräaikaisena toimena parhaillaan. Koska tehtävien laatu on pysyvää, on tarpeellista perustaa tehtävälle oma virka. Tehtävässä käytetään julkista valtaa etenkin yksityisen varhaiskasvatuksen osalta mm. hyväksymällä palveluntuottajia sekä valvomalla lain toteutumista.

 

 Varhaiskasvatuspalveluissa henkilöstön tehtävät ovat toimia. Vuosia sitten tehtävät olivat virkoja. Virkoja on edelleen muutamia. Nyt yksi virassa ollut varhaiskasvatuksen opettaja on eläköitynyt ja tämä virka voitaisiin muuttaa varhaiskasvatuksen palveluohjaajan viraksi.

 

 Nimikemuutoksilla ei ole vaikusta henkilöstömäärään eikä sillä ole kustannusvaikutuksia vaan ainoastaan selkiyttää julkisen vallan käytön oikeutusta.

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Haarala Kati

 

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että yksi varhaiskasvatuksen opettajan virka muutetaan palvelunohjaajan viraksi ja antaa luvan täyttää sen toistaiseksi voimassa olevana 1.8.2022 alkaen.

 

Päätös Hyväksyi esityksen muutoin, mutta virka muutetaan varhaiskasvatuksen palveluohjaajaksi.