Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 29.12.2021/Pykälä 99


 

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien nimeäminen vuoden 2022 aluevaaleihin

 

Keskusvaalilautakunta 10.11.2021 § 77

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

 Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu pu-heenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 

 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

 Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Oikeusministeriö ohjeistaa, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta saa riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin, jäseneksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

 Aluevaaleissa ehdokkaaksi asettunut ei voi toimia vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan, eli jäseneksi tai varajäseneksi voidaan nimetä myös ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi, mutta he eivät saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

 Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kelpoisuuteen vaikuttava ehdokkuus tarkoittaa ehdokkuutta missä hyvinvointialueessa tahansa. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

 Vaalilautakuntien ja -toimikuntien jäsenillä ja varajäsenillä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen.

 Vaalilautakuntien  ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

 

 Vaalilautakunnan jäsenen on huolellisesti perehdyttävä tehtäviinsä, jotta hän tuntee velvollisuutensa tarkasti.  Vaalilautakunnan tehtäviin perehdytään osallistumalla kunnan keskusvaalilautakunnan vaalilau-takunnille järjestämään koulutukseen ja tutustumalla oikeusministeriön vaaliohjeeseen ja, jos vaalilautakunta käyttää äänioikeustietojärjestelmää ja/tai laskentajärjestelmää, myös asianomaisiin VAT-käyttöohjeisiin.

 

 Vuoden 2022 aluevaalien äänestysalueet ja vaalipäivän äänestyspaikat:

 

 Äänestysalue, äänestyspaikka

 

 1. Pääkirjasto, Rantakatu 45, Raahe

 2. Koivuluodon koulu (Kummatin toimipiste), Kummatinkatu 5, Raahe

 3. Antinkankaan koulu, Isoholmintie 3, Raahe

 4. Saloisten koulu, Kisatie 2, Saloinen

 5. Tekninen keskus, Ruskatie 1, Pattijoki

 6. Vihannin entinen kunnanvirasto, Kirkkotie 2, Vihanti

 

 Vuoden 2022 aluevaalien laitosäänestyksen vaalitoimikunnat nimetään Raahen sairaalaan, laitoksiin Raahen alueella ja laitoksiin Vihannin alueella.

 

Esittelijä Hallintosihteeri

 

Päätösesitys Keskusvaalilautakunta esittää kaupunginhallitukselle,

nimetään vaalilautakunnat ja -toimikunnat vuoden 2022 aluevaaleihin.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Kaupunginhallitus 22.11.2021 § 403

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Nimetään vaalilautakunnat ja -toimikunnat vuoden 2022 aluevaaleihin.

 

Päätös Hyväksyi esityksen ja nimesti vaalilautakunnat ja -toimikunnat vuoden 2022 aluevaaleihin seuraavasti:

 

 

1 äänestysalueen vaalilautakunta,

Pääkirjasto

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Turunen Merja, pj

1. Kirstinä Tuomo

Meskus Hannele, vpj

2. Koskimäki Henri

Ranttila Hannu

3.Varis Ilona

Saarenpää Eetu

4. Lepistö Anna

Orava Anne-Mari

5. Korhonen Kyösti

 

2 äänestysalueen vaalilautakunta,

Koivuluoto

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Törmäkangas Jonne, pj

1. Salonsaari Saila

Myllymäki Jarmo, vpj

2. Latomaa Arvo

Heikkilä Paula

3. Hakala Risto

Anttila Marko

4. Yrjänen Janne

Asukas Kaija

5. Mustakallio Anneli

 

3 äänestysalueen vaalilautakunta,

Antinkangas

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Vanhala Hannu, pj

1.Niemi Sanna

Kuotesaho Reijo, vpj

2. Kivelä Anni

Manninen Sanna

3. Honka Aleksi

Sorvari Seppo

4.Vesterinen Miro

Okkonen Hilkka

5. Pitkälä Tero

 

4 äänestysalueen vaalilautakunta,

Saloinen

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Suonvieri Mikko, pj

1. Simomaa Jaakko

Törmälä Kari, vpj

2.Törmäkangas Tarja

Korva Marja-Leena

3. Kauppinen Carita

Siuvatti Taina

4. Suuronen Jani

Silvola Mikko

5. Ylisirniö Kirsi

 

5 äänestysalueen vaalilautakunta,

Pattijoki

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Aalto Risto, pj

1. Mämmelä Marja

Pelkonen Reijo, vpj

2. Nikula Päivi

Kinnunen Lea

3. Kettunen Simo

Mannila Riikka

4. Saarenpää Sami

Jauhiainen Janne

5. Vikki Johanna

 

6 äänestysalueen vaalilautakunta,

Vihanti

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Karhunen Asko, pj

1.Jylhä Marjaliisa

Vasankari Jouko, vpj

2.Näränen Jari

Harju Saija

3.Kylmänen Erkki

Lukkaroinen Minna

4.Junnila Merja

Kankaala Raija

5. Sundberg Marjaana

 

 

Raahen sairaalan vaalitoimikunta

 

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Myllymäki Jarmo, pj

1. Sorvari Seppo

Rinne Kirsti, vpj

2. Aho Virpi

Nikula Pauli

3. Kirstinä Tuomo

 

Vaalitoimikunta laitoksia varten,

Raahe

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Kerttula Atso, pj

1. Pitkälä Tero

Luttinen Erkki, vpj

2.Salonsaari Saila

Maliniemi Arja

3.Ojala Niilo

 

Vaalitoimikunta laitoksia varten,

Vihanti

 

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Kankaala Raija, pj

1. Mustakangas Ahti

Jussinniemi Annikki, vpj

2.Aalto Risto

Jylhä Markku

3.Kankaala Sirkka

 

 

Kaupunginhallitus 20.12.2021 § 472

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

 Pattijoen äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajaksi nimetty Risto Aalto on 17.12.2021 pyytänyt eroa lautakuntajäsenyydestä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Myönnetään Risto Aallolle ero vaalilautakunnan jäsenyydestä.

Nimetään 5 äänestysalueen, Pattijoki, vaalilautakuntaan uusi puheenjohtaja.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen ja myönsi eron Risto Aallolle ja nimesi 5 äänestysalueen, Pattijoen puheenjohtajaksi Esa Ylisirniön.

Keskustelun kuluessa Anu Mattila ilmoitti, että Reijo Kuotesaho on tullut esteelliseksi ja myös hänen tilalleen tulee nimetä uusi vaalilautakunnan jäsen. Kaupunginhallitus nimesi 3 äänestysalueen, Antinkangas uudeksi varapuheenjohtajaksi Esa Thusbergin.

 

 

Keskusvaalilautakunta 29.12.2021 § 99

  

740/00.00.00/2021  

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

 

 

Esittelijä Hallintosihteeri

 

Päätösesitys Merkitään tiedoksi kaupunginhallituksen päätös vaalilautakuntien ja -toimikuntien nimeämisestä vuoden 2022 aluevaaleihin.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.