Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 160


 

Saloisten ja Vihannin monitoimitalojen investointimäärärahan muutos

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 24.11.2021 § 159

 

 

 

Valmistelija Talonsuunnitteluinsinööri Jari Näränen

 

 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 10.12.2018 investointiohjelman vuosille  2019 - 2021.  Saloisten liikuntasalin (hanke 7822) rakentamisen kokonaiskustannusarvioksi on hyväksytty 1.700.000 € kustannuspaikalle 8126 (summa ei sisällä kalustoa ja irtaimistoa) ja rakentaminen on jaksotettu kahdelle vuodelle.  Vuonna  2020 on hyväksytty käytettäväksi 100.000€ ja loppuosa 1.600.000 € käytettäväksi vuonna 2021.

 

 Hankkeen toteutus on edennyt kokonaisbudjetin mukaisesti, mutta aikataulun viivästymisen vuoksi hanke valmistuu ja viimeiset maksuerät tulevat maksukelpoisiksi vasta vuoden 2022 aikana. Vuoden 2021 loppuun mennessä hankkeelle varatusta määrärahasta on tullaan käyttämään 1.270.000 €. Loppuosa 430.000 € tarvitaan vuonna 2022 hankkeen loppuun saattamiseksi.

 

 Esitys määrärahan uudelleenjaksotuksesta:

 

 

TA-2021

TA-2022

Menot

-1.170.000€

-430.000€

Tulot

    408.000€

 102.000€

Netto

   -762.000€

-328.000€

 

 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 10.12.2018 investointiohjelman vuosille  2019 - 2021. Vihannin liikuntasalin (hanke 7826) rakentamisen kokonaiskustannusarvioksi on hyväksytty 1.700.000 €  kustannuspaikalle 8128, sekä kaupunginhallituksen §12 ja §221 mukaisesti myönnetyt lisämäärärahat, joiden myötä hankkeen kokonaismääräraha on 3.150.000 € (summa ei sisällä kalustoa ja irtaimistoa).

 

 Hankkeen aloittaminen viivästyi suunnitellusta, jonka vuoksi määrärahan jaksottaminen vaatii muutoksia. Toteutuneiksi kustannuksiksi vuoden 2021 aikana tulee muodostumaan 940.000 €.

 Loppuosa 2021 osoitetusta määrärahasta 1.910.000 € tarvitaan vuonna 2022 hankkeen loppuun saattamiseksi.

 

 Esitys määrärahan uudelleenjaksotuksesta:

 

 

TA-2021

TA-2022

Menot

-940.000€

-2.210.000€

Netto

-940.000€

-2.210.000€

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

 

Päätösesitys Hyväksyy määrärahojen jaksotuksen ja esittää muutokset edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Kaupunginhallitus 07.12.2021 § 443

 

Valmistelija Tekninen johtaja Jarkko Vimpari

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Hyväksytään rakennetun ympäristön lautakunnan esittämä määrärahojen jaksotus.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jarkko Vimpari esitteli asiaa kokouksessa.

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021 § 160

  

1044/02.02.02/2021  

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 

 Hyväksytään rakennetun ympäristön lautakunnan esittämä määrärahojen jaksotus.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.