Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 157



 

Raahen kaupungin arviointikertomus vuodelta 2020

 

Kaupunginhallitus 22.11.2021 § 400

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

 

Tarkastuslautakunta 25.5.2021 § 24

 

 Käsitellään ja hyväksytään arviointikertomuksen lopullinen sisältö ja päätösesitykset kaupungin valtuustolle. Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautaukunnan tulee valmistella valtuuston päätettävät ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä lautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella tavalla.

 

 Kaupunginvaltuusto käsittelee Raahen kaupungin tilivuoden 2020 tilinpäätöksen, arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2020 ja päättää tarkastuslautakunnan esityksen perusteella vastuuvapauden myöntämisestä tilikaudelta 2020.

 

 Tilintarkastaja esittää kertomuksessaan, että tilinpäätös voidaan hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää tilivelvollisille tilivuodelta 2020. Tilintarkastuskertomukseen ei sisälly tilivelvolliseen kohdistuvaa muistutusta.

 

 Päätösesitys (puheenjohtaja):

 

 Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arvointikertomuksen.

 

 Tarkastuslautakunta päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että tämä päättäisi:

 

 1. Merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2020.

 

 2. Kehottaa kaupunginhallitusta antamaan syyskuun 2021 loppuun mennessä valtuustolle kootun selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arvointikertomuksen johdosta.

 

 3. Merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2020.

 

 4. Hyväksyä tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden tilivuodelta 2020 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden viranhaltijoille.

 

 Tarkastuslautakunta: Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginvaltuusto 21.6.2021 § 83

 

 Raahen kaupungin arviointikertomus vuodelta 2020, liite 1/7

 

 Raahen kaupungin tilintarkastuskertomus vuodelta 2020, liite 2/7

 

 Raahen kaupungin tilinpäätös vuodelta 2020, liite 3/7

 

 Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kauko Lumiaho esittelee arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle kokouksessa.

 

 Päätösesitys (tarkastuslautakunta):

 

 kaupunginvaltuusto

 

 merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2020

 

 kehottaa kaupunginhallitusta antamaan syyskuun 2021 loppuun mennessä valtuustolle kootun selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta

 

 merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2020

 

 hyväksyy tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden tilivuodelta 2020 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväaluiden viranhaltijoille.

 

 Kaupunginvaltuusto: Hyväksyi esityksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kauko Lumiaho esitteli arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle kokouksessa.

 

Kaupunginhallitus 16.8.2021 § 222

 

 Raahen kaupungin arviointikertomus vuodelta 2020, liite 1/12

 

 Valmistelija: talousjohtaja Päivi Määttä

 

 Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala):

 

 kaupunginhallitus

 

 merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2020

 

 velvoittaa lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan syyskuun 2021 loppuun mennessä kaupunginhallitukselle/ kaupunginvaltuustolle selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.

 

 käsittelee arviointikertomuksen saatuaan lautakuntien selvitykset ja antaa kaupunginvaltuustolle osaltaan selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin arviointikertomuksen johdosta on ryhdytty.

 

 Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginhallitus 22.11.2021 § 400

 

Liitteet Raahen kaupungin arviointikertomus

 Kaupunginhallituksen selvitys

 Tulevaisuuslautakunnan selvitys

 Rakennetun ympäristön lautakunnan selvitys

 Kehittämislautakunnan selvitys 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Annetaan liitteen mukainen kaupunginhallituksen selvitys vuoden 2020 arviointikertomuksen johdosta ja käsitellään lautakuntien selvitykset.

Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Hyväksytään toimielinten antamat selvitykset vuoden 2020 arviointikertomuksen johdosta.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Päivi Määttä esitteli asiaa kaupunginhallituksen osalta ja toimialajohtajat Jarkko Vimpari, Pasi Pitkänen ja Kati Haarala omien toimialojensa osalta.

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021 § 157

  

906/02.02.01/2021  

 

Liitteet Raahen kaupungin arviointikertomus

 Kaupunginhallituksen selvitys

 Tulevaisuuslautakunnan selvitys

 Rakennetun ympäristön lautakunnan selvitys

 Kehittämislautakunnan selvitys

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 

 Hyväksytään toimielinten antamat selvitykset vuoden 2020 arviointikertomuksen johdosta. 

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Päivi Määttä ja kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen, opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haarala ja kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen esittelivät asiaa kokouksessa.