Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 167


 

Valtuustoaloite / Osallistuvan budjetoinnin kokeilu, valtuutettu Katja Hänninen, Raahen vasemmistoliiton valtuustoryhmä

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021 § 167

  

988/00.01.04/2021  

 

Kaupunginhallitus 4.10.2021 § 346

 

 Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite 24.5.2021/Kokeillaan osallistuvaa budjetointia:

 

 Jo usean vuoden ajan on ollut esillä erilaiset kokeilut osallistuvasta budjetoinnista. Osallistuva budjetointi tarkoittaa sitä, että talous ja demokratia yhdistetään ja asukkaat otetaan aidosti mukaan pohtimaan ja päättämään siitä, mihin taloudelliset resurssit kunnassa käytetään.

 

 Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat päättävät tietyn rahasumman käytöstä. Toimintatavan tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä hyödyntää heidän osaamistaan ja asiantuntemustaan kaupungin kehittämisessä.

 

 Osallistuva budjetointi on Suomessa ja kansainvälisesti vahvistuva tapa mahdollistaa asukkaiden aikaisempaa laajempi osallistuminen kaupungin resursseista päätettäessä.

 

 Osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen ei ole yhtä ainoaa oikeaa toteuttamistapaa, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Pääasia, että asukkaat otetaan rohkeasti mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon.

 

 Digitalisaation avulla myös osallistuvaa budjetointia voidaan käyttää tehokkaasti ja joustavasti monissa erilaisissa tilanteissa kuten silloin, kun tehdään päätöksiä kouluinvestoinneista tai palveluista.

 

 Osallistuvan budjetoinnin Ideointivaiheessa kuka tahansa voi ehdottaa ideaa, joka parantaisi asuinalueen viihtyvyyttä, yhteisöllisyyttä tai esimerkiksi rakentaa kestävää tulevaisuutta kaupungissa. Kaikki ideat kaupungin/kunnan kehittämiseksi ovat osallistuvassa budjetoinnissa tervetulleita. Ajatus on, että kehitysidean voi jättää yksin tai yhdessä ryhmän kanssa. Kaikkiin jätettyihin ideoihin voisi sitten tutustua toimintaa varten luodulla verkkosivustolla.

 

 Ideointiaikana erilaisia esityksiä tulee voida kannattaa ja niistä voi käydä rakentavaa keskustelua.

 

 Ideahaun jälkeen kaikki toteuttamiskelpoiset ideat kehitettäisiin äänestysehdotuksiksi yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja kaupungin asiantuntijoiden kanssa. Äänestyksen jälkeen tuloksen perusteella kaupunki toteuttaisi eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat varatun euromäärän budjettiin.

 

 Raahessa lähidemokratiaa ja kuntalaisten osallisuutta on monin tavoin pyritty vahvistamaan ja osallistuva budjetointi olisi hyvä keino edelleen vahvistaa asukkaiden aitoa vaikuttamismahdollisuutta. Prosessi voidaan toteuttaa nykyisillä henkilöstöresursseilla, mutta jotta osallistuvan budjetoinnin idea toteutuu tarvitsee kokeilu oman määrärahan.

 

 Esitämmekin, että Raahen kaupunki lähtee rohkeasti mukaan kehittämään asukkaidensa vaikutusmahdollisuuksia lähtemällä mukaan osallistuvan budjetoinnin kokeiluun ja vaara ensi vuoden 2022 talousarvioon 30.000 euroa.

 

 Talousjohtaja Päivi Määtän vastaus 22.9.2021:

 

 "Valtuustoaloite on käsitelty kaupungin johtoryhmässä sekä käyty keskustelut kansalaistoiminnan ja osallisuuden päällikkö Ari Pietarisen ja kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkasen kanssa.

 

 Vastauksena aloitteeseen todetaan, että kehittämislautakunnan toimialalle, lähidemokratiatoimikunnan talousarvioon vuodelle 2022 ja vuosien 2023 - 2024 taloussuunnitelmaan esitetään 30.000 euron vuotuinen määräraha osallistuvaan budjetointiin. Osallistuvalle budjetoinnille avataan oma kustannuspaikka määrärahan käytön seuraamista varten. Osallistuvan budjetoinnin koordinoinnista ja toteuttamisesta vastaavat lähidemokratiatoimikunta sekä kansalaistoiminnan ja osallisuuden päällikkö."

 

 Valmistelija: talousjohtaja Päivi Määttä.

 

 Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala):

 

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,

 

 merkitään talousjohtaja Päivi Määtän vastaus tiedoksi

 

 saatetaan vastaus aloitteen tekijä Katja Hänniselle tiedoksi

 

 annetaan aloitteen tekijälle mahdollisuus muutaman lisäkysymyksen esittämiseen

 

 todetaan asia aloitteena loppuunkäsitellyksi.

 

 Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 

 Merkitään talousjohtaja Päivi Määtän vastaus tiedoksi.

Saatetaan vastaus aloitteen tekijä Katja Hänniselle tiedoksi.

Annetaan aloitteen tekijälle mahdollisuus muutaman lisäkysymyksen esittämiseen.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.