Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 24.11.2021/Pykälä 65


 

Pohjoisen Forum

 

Yhteistyötoimikunta 03.11.2021 § 67

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöasiantuntija Anja Marjelund

 

Yhteistyötoimikunta 14.10.2020 § 44

 

 Työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum järjestetään ensimmäistä kertaa Raahessa tammikuussa 2021. Kaupunginjohtajan nimeämä Pohjoisen Forum -työryhmä on aloittanut työskentelynsä tapahtuman järjestämiseksi Raahessa. Eri alojen asiantuntijat ovat edenneet jo pitkälle valmisteluissa ja alustava ohjelmaluonnos on jo olemassa.

 

 Pohjoisen Forum -työryhmän puheenjohtaja, työllisyydenhoidon päällikkö Antti Vainiokangas esittelee kokouksessa, missä vaiheessa valmistelut ovat tällä hetkellä tapahtuman toteuttamiseksi Raahessa.

 

 Valmistelija: henkilöstösihteeri Anja Marjelund

 

 Päätösesitys (hallinto- ja henkilöstöjohtaja Mikkola-Riekkinen):

 

 yhteistyötoimikunta

 

 merkitsee tiedoksi Pohjoisen Forum 2021 valmistelutilanteen ja työllisyydenhoidon päällikkö Antti Vainiokankaan esittelyn asiassa.

 

 Yhteistyötoimikunta:

 

 Hyväksyi esityksen.

 

 Merkitsi lisäksi tiedoksi, että työllisyydenhoidonpäällikkö Antti Vainiokangas poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 16.10.

 

Yhteistyötoimikunta 03.11.2021

 

 Pohjoisen Forum -tapahtuma on jouduttu siirtämään koronatilanteesta johtuen vuodelta 2021 vuoden 2022 tammikuulle.

 

 Koulutussuunnittelija Riitta Niku Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistolta ja markkinointisihteeri Tarmo Somero Raahen kaupungilta esittelevät kokouksessa Pohjoisen Forum 2022 valmistelutilannetta.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Ritva Mattila

 

Päätösesitys Merkitsee tiedoksi Pohjoisen Forum 2022 valmistelutilanteen.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 Merkitsi lisäksi tiedoksi, että tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kokouksesta poistuivat klo 15.20 Riitta Niku ja Tarmo Somero.

 

Henkilöstöjaosto 24.11.2021 § 65

  

876/00.04.01/2021  

 

Valmistelija Henkilöstöasiantuntija Anja Marjelund

 

 Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum 2022  järjestetään ensimmäistä kertaa Raahessa 20.-21.1.2022. Järjestäjinä toimivat Raahen kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, Lapin kesäyliopisto sekä paikalliset kunta-alan ammattijärjestöt JHL, JUKO, JYTY, SUPER JA TEHY.

 

 Tapahtuman kohderyhmään kuuluvat kuntien ja kuntayhtymien johto, hallintokuntien esihenkilöt, henkilöstöasioista vastaavat, ammattijärjestöjen edustajat, luottamushenkilöt ja muut aiheista kiinnostuneet.

 

 Seminaarissa luennoivat mm. "kuntaprofessorina" tunnettu Arto Haveri, Digi-livekuvittaja Linda Saukko-Rauta, filosofi, tietokirjailija, FT Frank Martela sekä kognitiivinen psykoterapeutti, kasvatuspsykologi, KM Mira Talala sekä paikallinen museojohtaja Eija Turunen. Seminaarin puheenjohtajana toimii toimittaja Sari Jaatinen.

 

 Seminaarin hinta on 250 € sisältäen sähköisen seminaarimateriaalin sekä ohjelmaan merkityt lounaat ja kahvit.

 

 Linkki ohjelmaan:

 https://www.ppkyo.fi/fi/pohjoisen-forum-2022/

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Oikeuttaa henkilöstöjaoston ja yhteistyötoimikunnan jäsenet sekä henkilöstöhallinnon henkilöstön osallistumaan tapahtumaan.

Antaa muille Raahen kaupungin toimielimille ja esihenkilöille suosituksen osallistua tapahtumaan.

Kustannukset maksetaan henkilöstön osalta keskitetyistä koulutusmäärärahoista ja luottamushenkilöiden osalta kustannukset maksetaan korkeimman toimielimen määrärahoista, jossa ko. luottamushenkilö toimii.

Velvoittaa henkilöstöhallintoa tiedottamaan päätöksestä ao. tahoille.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.