Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 425


 

Valtuustoaloite / Korvenkylän uimapaikka, valtuutettu Jouko Vasankari

 

Kaupunginhallitus 02.11.2021  

 

 

 

Valmistelija Liikuntapaikkaesimies Aki Huhtala

 

 Valtuutettu Jouko Vasankarin valtuustokysymys 24.5.2021:

 

 Korvenkylän uimalampi oli viime kesän vesittämättä. Vesitetäänkö tänä kesänä? Jos ei, mikä on syynä, säästöt? Haluan tietää, paljonko se on euroina.

 

 Liikuntapaikkaesimies Aki Huhtalan vastaus 26.7.2021:

 

 Korvenkylän uimapaikka on lakkautettu rakennetun ympäristön lautakunnan päätöksellä 18.2.2020 ja lakkautus astui voimaan 1.5.2020. Vuodelle 2020 liikunta-alueisiin kohdistui valtavat säästöt suhteessa määrärahoihin ja vuoden 2020 alussa lautakunnalle esitettiin useita kohteita lakkautettavaksi tai hoidettavaksi edullisemmilla ratkaisuilla kuin aikaisemmin.

 

 Tässä yhteydessä myös uimarantojen lakkautukset olivat listalla ja näistä lakkautuksista konkretisoitui Korvenkylän uimapaikan lakkauttaminen. Esityksessä on mainittu perusteena Korvenkylän uimapaikan pieni käyttöaste. Korvenkylän uimapaikka ei ollut luonnollinen lampi, vaan kohde täytettiin vesijohtovedellä.

 

 Korvenkylän uimapaikkaan ei laskettu vettä enää kesällä 2020, ja täten ei myöskään tulevana kesänä. Korvenkylän uimapaikan liittymä otettiin käyttöön läheisellä Korvenkylän kaukalolla, jossa vesipistettä ei aikaisemmin ollut.

 

 Korvenkylän uimapaikan kustannukset vuonna 2018: vesi n. 300 €/vuosi, tarkastusmaksut 392 €/vuosi. Lisäksi muita ylläpitokustannuksia, joita ei voi eritellä (korjauksia, huollot, wc:n hoito, tarvikkeet yms.) ~200 €/vuosi.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ari Nurkkala

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen liikuntapaikkaesimies Aki Huhtalan valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus poisti asian esityslistalta, asia käsitellään myöhemmin.

 

 

Kaupunginhallitus 29.11.2021 § 425

  

894/00.01.04/2021  

 

Valmistelija Liikuntapaikkaesimies Aki Huhtala

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen liikuntapaikkaesimies Aki Huhtalan valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.