Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 388



 

Valtionavustushakemus Covid-19 -epidemiaan liittyviin välittömiin kustannuksiin vuonna 2021

 

Kaupunginhallitus 08.11.2021 § 388

  

938/02.05.01/2021  

 

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

 

 Pääministeri Marinin hallitus on vuoden 2020 budjettiriihen yhteydessä sitoutunut korvaamaan covid-19-epidemiaan liittyvät välittömät kustannukset.

 

 Sosiaali- ja terveysministeriö on avannut valtionavustushaun kunnille ja sairaanhoitopiireille koronasta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi. Ensimmäinen avustushaku on auki 15.10.-12.11.2021. Toinen avustushaku toteutetaan alkuvuodeta 2022, josta ministeriö tiedottaa erikseen.

 

 Ensimmäinen avustushaku koskee testauksen, jäljittämisen, rokottamisen ja hoidon kustannuksia aikaväliltä 1.1.2021-30.8.2021 (4-9 §) sekä muiden välittömien kustannusten erää (10 §).

 

 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä on oman toimialansa puitteissa hakenut omistajakuntiensa osalta testaukseen, jäljittämiseen, rokottamiseen ja hoidon kustannuksiin kohdentuvat avustukset. Kunnat hakevat avustuksen muiden välittömien kustannusten osalta.

 

 Valtioavustuksen määrä laskennallinen. Muiden välittömien kustannusten laskennallinen korvaus on 17 euroa/asukas (kunnan asukasluku 31.12.2020). Raahe osalta avustuksen määrä on 17 euroa x 24 353 = 414.001 euroa.

 

Liitteet Hakemuslomake

 Hakemuksen saatelomake

 Hakemuksen täyttöohje

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ari Nurkkala

 

Päätösesitys Haetaan valtionavustusta oheisen liitteen mukaisella hakemuksella ja oikeutetaan talousjohtaja allekirjoittamaan hakemuksen saatelomake.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.