RSS-linkki
Kokousasiat:https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.11.2026/Pykälä 283
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työsuhteen muuttaminen virkasuhteiseksi
Kaupunginhallitus 3.11.2026 § 283
679/01.01.00/2026
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Matti Bergman
Kaupungin henkilöstöpäällikön sijaisena on aiemmin toiminut hallintojohtaja, mutta koska tämä virka muutettiin 1.8.2026 alkaen talous- ja hallintojohtajaksi, niin on tehtävien järjestelyjen mukaisesti henkilöstöpäällikön sijaisena jatkossa työhyvinvointiasiantuntija Piia Suomela. Hän toimii henkilöstöpäällikön sijaisena tämän ollessa vuosilomalla tai estyneenä.
Henkilöstöpäällikön tehtävässä käytetään julkista valtaa esim. toimielimen esittelijänä sekä viranhaltijapäätöksiä tehtäessä. Sijaisena toimivan työhyvinvointiasiantuntijan tehtävä on tällä hetkellä työsuhteinen, joten se on tarpeellista muuttaa virkasuhteiseksi tehtävän luonteen vuoksi. Virkasuhteisuus lisää työn vastuullisuutta, joten tehtävällä on vaikutuksia palkkaukseen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena
Päätösesitys
Muutetaan työhyvinvointiasiantuntija Piia Suomelan työsuhde virkasuhteiseksi 4.11.2026 alkaen.
Päätös
Hyväksyi esityksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen esitteli asiaa kokouksessa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |